13.12.2012

Tavoitteita ensi vuodelle

Elikkäs päätin tehdä tämmöisen postauksen, jossa kerron meidän tavoitteista vuodelle 2013. :)


  • Aloittaa kilpaileminen agilityssä saaden pari LUVAa ykkösistä
  • Aloittaa kilpaileminen tokossa, päästen vuoteen 2014 mennessä AVOon
  • Aloittaa viralliset junior handler kilpailut ja käydä niissä ahkerasti
  • Saada Hempukka Suomen muotovalioksi mahdollisimman nopeasti
  • Päästä ulkomaille näyttelyihin
  • Käydä luonnetestissä ja/tai MH-luonnekuvauksessa
  • Kuvata Hempukan lonkat (+ kyynärpäät?)
  • Mieluiten käydä myös silmäpeilauksessa
  • Saada Hempukan ovirähjäys pois, niin että se voisi näyttä (hyvää)mallia mahdollisesti tulevalle pennulle

Tossa on nyt muutama, ja uskon että saisin ainakin suurimman osan toteutettua. :)
Loppuun vielä kollaasi tältä vuodelta. :)



Ensi vuotta odotellen, Senni & Hempukka

1.12.2012

LUNTA!

Tulihan se lumi viimein, oikein myräkällä! :D Hempukka on nauttinut täysillä lumen tulosta. Jos se saisi päättää, niin se olisi varmaan koko päivän ulkona peuhaamassa lumessa. :D


Pää karkas kuvasta :D


























Talvisin terveisin
Senni & Hempukka

30.11.2012

Kuulumisia

Taas on ollut kauhea kiire, ehkä ole ehtinyt päivitellä blogia. Nyt kuitenkin kerron vähän kuluneista viikoista.
Olimme jokunen aikaa sitten mätsärissä. JH:ssa tulimme kolmansiksi ja pienissä aikuisissa tulimme ensin punaisten ykkösiksi ja lopulta Hempukka oli BIS2. :) Koiria ei ollut paljon ja taso ei ollut kauhean kova. Mutta ei siitä sen enempää.
Agilityssä olemme harjoitellut niistoa ja minä olen harjoitellut muistamaan ratoja... :D Kouluttajamme jopa ehdotti, että lähtisimme ensi vuoden alussa kisaamaan. Vähän pelotti ajatus, mutta katsotaan nyt...
Tokoa olemme jatkaneet Riikan hauskassa koirakoulussa. Perusasioita ollaan hiottu, ja vähän noutoa sekä takaosan käyttöä ollaan reenattu. Mölleihin haluisin jo kovasti mennä, mutta niitä ei järjestetä nyt talvella ollenkaan täällä päin. :///
Tossa oli nyt tärkeimmät kuulumiset. :)
Jännitän kauheesti HeWiä. Mekkokin on hankittu ja koira trimmattu sitä varten. Meillä on onneksi vielä 5.12 junnukoulutus (ja ehkä mätsäri 6.pvä), jossa päästään harjoitteleen kehäkäyttäytymistä.  :)
Kirjoitellen Senni & Hempukka

15.11.2012

Haasta kysymyksillä

Meidät haastettiin Fridan blogissa, ja otamme tietenkin haasteen vastaan! :D

1. Missä asioissa koirasi on hyvä, mihin harrastukseen se soveltuu mielestäsi parhaiten?
Hempukka on todella hyvä oppimaan! (Jos sen noin voi sanoa. :D) Se soveltuu erilaisiin harrastuksiin, enkä osaa sanoa mihin se parhaiten sopii. Tokoon se soveltuu hyvin oppimishalunsa takia ja agilityyn taas terävyytensä, notkeutensa ja nopeutensa takia. Se on yleisesti monipuolinen harrastuskoira! :)


2. Jos sinun olisi pakko valita jonkun muun rotuinen koira, kuin mitä sinulla on nyt, minkä valitset?
No jos pumia ei saa sanoa, niin....tekisi mieli sanoa, että bc, mutta en voi sanoa. :D Bc tarvitsisi niin taidokkaan ja tarkan koulutuksen, ettei sen kanssa tulisi elämisestä mitään minun koulutustaidoilla. :D
Mutta ottaisin varmaan australianpaimenkoiran, shetlanninlammaskoiran tai villakoiran. Ne ovat niin älykkäitä ja hyviä harrastuskoiria. :)

3. Treenaatko koirasi kanssa jokin tavoite mielessä, vai ihan hupimielessä?
Yleisesti kun treenaan jotain, niin minulla pitää olla tavoite. Muuten treenaamisesta tulee ihan kökköä... Joten treenaan tokoa ja agilityä tavoitteellisesti niin, että kummassakin lajissa joskus pääsisimme kisaamaan. :)

4. Onko koirassasi jotain tämän rodulle epätyypillisiä piirteitä?
On! Hempukka ei välillä tunnu ollenkaan yhtään pumilta oudon rauhallisuutensa takia. Kun vertaa joitakin Hempukan rotukavereita, jotka hyppivät omistajiensa syliin innoissaan, tai hyppivät iloisesti näyttelykehissä, niin kyllä Hempukka tuntuu niin epäpumimaiselta! Joskus hävettääkin Hempukan rauhallisuus. :D

5. Joutuuko koirasi olemaan päivisin paljon yksin?
Ei. Keskimäärin pari tuntia, koska äiti tekee kotona töitä. :)


6. Onko sinulle ja koirallesi sattunut joskus jotain hauskaa tai kummallista?
On varmasti. Tosin nyt ei yksikään tule mieleen...

7. Pelkääkö koirasi jotain?
Hempukka ei ihan hirveästi eriasioita pelkää. Kuitenkin imuri, ilotuliteet ja pelottavat ihmiset (hattupäiset, tumma-asuiset) ovat Hempukalle epämukava juttu.


8. Ostatko vain tarpeellisia juttuja koirallesi, vai enemminkin myös kaikkea 'turhaa'?
Ei tälläistä saa kysyä! :D Eikä varsinkaan, jos koira omistaa neljä näyttelyhihnaa, neljä pantaa, kolme hihnaa, viisi ruokakuppia... :D 


9. Oletko harkinnut toista koiraa? Jos, niin milloin uskot hankkivasi sen?
Olen. Itse asiassa meille meinasi tulla kuukausi sitten toinen pumi. Mutta tajusimme onneksi ajoissa, että Hempukka (ja minä) emme ole siihen vielä valmiita. Itselläni on ainakin niin kauhea stressi ja kiire koulun takia. Mutta me odotellaan nyt ainakin ensi kesään, ja katsotaan sitten, mikä on tilanne. :)

10. Mikä tekee juuri sinun koirastasi maailman parhaimman?
Ehkäpä juuri se uupumaton temperamentti, terävyys ja uskomaton älykkyys. Hempukka on niin mainio (harrastus)koira terävyytensä ja nokkeluutensa ansiosta. Hempukka on vaan juuri se, mitä osasin jo rakkaudella odottaa kolme vuotta sitten. Enkä ole missään vaiheessa katunut juuri Hempukan ottoa.
Siitä on vaan tullut niin mun rakas pumpeloni. ♥♥♥



Haastamme Oonan & Roosan !

Kysymykset:

1. Miksi valitsit juuri tämän rodun itsellesi?
2. Onko joskus tehnyt mieli "viedä koira saunan taakse"? Miksi?
3. Mitkä ominaisuudet tekevät koirastasi hyvän harrastuskoiran?
4. Voisitko ajatella ottavasi vielä samaa rotua edustavia koiria itsellesi?
5. Kadutko jotain, mitä olet tehnyt koirallesi? Mitä?
6. Mitä koirasi pelkää?
7. Oletko mielestäsi kouluttanut koirasi hyvin?
8. Huomaako huoneestasi, että pidät koirista?
9. Haluaisitko pennuttaa koirasi?
10. Onko sinulla aikomusta ryhtyä kasvattamaan jotakin rotua? Miksi juuri sitä rotua?

Ohjattua tokoa ja JH-koulutusta

Pääsimme viimein maanantaina ohjatun tokon viimeiselle kerralle. Pohja oli soraa, joten sekä minun että Hempukan oli vaikea liikkua ilman kompuroimisia. Lisäksi Hempukkaa ei (taaskaan) kiinnostanut tokoilu, vaan sitä kiinnosti vain maassa olevat hajut. (Joku oli taas viljellyt naminsa kenttään. :/ ) On se kiva kun koira toimii aivan mahtavasti kotona, mutta ohjatuissa treeneissä se esittää, ettei sitä kiinnosta. :///
Noh, yritin kuitenkin tehdä jotain pumpeloni kanssa. Ohjelmassa oli seuruuta ja siitä käännöksiä eri suuntiin. Yleisesti ne sujuisivat meiltä hyvin, mutta nyt kontakti hukkui koko ajan. Täyskäännökseen saimme kuitenkin hyviä neuvoja. :)
Tunnin jälkeen mietimme sitten ohjaamme kanssa miten tästä jatkettaisiin. Päätimme, että jatkamme non-stopeilla koko talven, kunnes saamme TamSKilta paikan. Emme harjoittele nyt talvella kovin rankasti, kertausta vain ja hiontaa ALO-liikkeisiin. :)
Tiistaina pääsimme Pohjois-Hämeen Kennelpiirin järjestämänä junior handler-koulutukseen. Minä menin sinne Hempukan kanssa ja Milja otti Hemmin, Oonan samanaikaisten rokotusten vuoksi. Kouluttajana toimi ex-junior handleri Saana Simola. Saimme todella hyviä neuvoja Saanalta. Hän neuvoi, että Hempukka seisoo vapaasti niin hyvin, että se kannattaa opettaa automaatiksi, niin pääsee helposti ja nopeasti seisottamaan sitä liikkeiden jälkeen. (Minähän tietenkin heti kotona opetin sille takajalkojen siirtämisen taakse käskystä. :D )
Koulutuksessa pääsimme myös menemään edestakaisin-liikettä Miljan ja Hemmin kanssa. Siinäkin saimme lisää neuvoja.
Kaikin puolin koulutus oli aivan mahtava ja ilmoittauduimmekin jo seuraavaan koulutukseen, joka järjestetään 5.12.
Ehkäpä sitten ensi vuonna uskaltaudunkin virallisiin JH-kilpailuihin, ken tietää... :) Tosin sitten joutuisin ottamaan jonkun muun koiran, koska Hempukalle tulee "eroahdistusta", jos se joutuu vaihtokoiraksi. (Ei siis anna vieraan seisottaa itseään, haukkuu, ym.) :/
Kirjoitellen Senni & Hempukka

9.11.2012

Koirapuistoilua

Olimme eilen ja tiistaina koirapuistoilemassa.
Tiistaina seurueeseen kuului minä&Hempukka ja Milja&Oona&Hemmi (=Miljan lainakoira) Puistoon tuli myös sekarotuinen uros, jonka nimeä en muista. Koirat touhusivat innoissaan keskenään, paitsi Oona, jolla oli omat hajututkelmat. :D
Eilen lähdimme koirapuistoon seurueella Minä&Hempukka, Milja&Oona&Roosa&Hemmi ja Miljan luokkakaveri Eerika. Eerika vei Oonaa, Milja Hemmiä ja minä vein Roosaa ja Hempukkaa. Harkitsimme ensin uskaltaisimmeko ottaa Roosaa koirapuistoon, koska se on aika varautunut vieraita koiria kohtaan. Kun huomasimme, että koirapuisto oli tyhjä, päätimme kokeilla. Ensin Roosa irti päästyään ihmetteli hiukan, mutta lopulta uskalsi mennä vähän haistelemaan. Juoksemaan se ei uskaltanut muiden kanssa, joka oli ehkä parempi, sillä sen vanhat lonkat/kyynäret eivät ehkä olisi sitä kestänyt. Niinpä Roosa ei välittänyt juurikaan muusta poppoosta, vaan haisteli ympäristöä. :)
Koirapuistoon kuitenkin kohta saapui whippeturos Hugo, joten Milja meni Roosan kanssa ulkopuolelle. Oona ei kuitenkaan kestänyt sitä, vaan yritti kaikin tavoin karata puistosta Miljan perään. Oona onnistuikin luikahtamaan pienestä kolosta, mutta onneksi Milja sai sen kiinni.
Niinpä päätimme lähteä ennenkuin olisimme aiheuttaneet enemmän kaaosta. Hempukka olisi kovasti halunnut jäädä puistoon, sillä Hugo on sen hyvä kaveri. Lähdimme kuitenkin muiden mukana, koska kello oli jo tarpeeksi paljon. :)
Kirjoitellen Senni & Hempukka
Ps. Eilen illalla treenasin vielä Hempsulan kanssa tokoa. Nyt otin luoksarissa n. 5 metriä ja koira pysyi paikallaan. :) Sitten otin vielä hieman kaukoja ja jääviä, ja nekin menivät hyvin. :)

8.11.2012

Luottamuksen edistysaskel

Meillä on ollut Hempukan kanssa vähän luottamusongelmia. Sen ennen niin varma paikkis on nykyään kaikista vaikeinta. Se on moneen kertaan karkaillut paikkiksesta, enkä ole oikein uskalta harjoitella sitä sen kanssa ulkona.
Eilen aamuna, kun menin kymppiin vasta kouluun, päätin mennä treenaamaan paikallaoloa läheiselle kentälle.
Otin ensin vähän seuraamista. Hempukka oli aivan innoissaan. (en tiedä johtuiko se juuri maahan sataneesta lumesta, vai uusista herkuista) Motivaatiokin oli aivan huippua. Kontakti pysyi hienosti käännöksissäkin, jopa täyskäännöksessäkin.
Sitten päätin ottaa pientä luoksetuloa. Jätin Hempukan istumaan ja laskin hihnan sen viereen. Kävelin pari metriä pois päin ja pysähdyin. Hempukka odotteli hieman kärsimättömänä, muttei haukkunut tai liikkunut. Sitten kutsuin sen vierelle. Se juoksi luokseni ihan ihmeellisesti tassuja nostellen. :D Annoin lisäkäskyn ja koira tuli vierelleni. Huokaisin helpotuksesta. Ehkä voin vielä luottaa pumpelooni. <3
Sitten huomasin, että kaukana kulki koira. Otin silti rohkeasti uuden luoksetulon. Hempukka pysyi yllättävän hyvin paikallaan. Se hieman vilkuili toista koiraa, mutta pysyi silti rauhallisesti paikoillaan. Sitten kutsusta se juoksi taas luokseni innoissaan. <3
Tämän jälkeen otin vielä pari luoksetuloa ja nekin onnistuivat mainiosti. Hempukalla on välillä huono tapa jäädä seisomaan eteeni luoksarissa. Olen päättänyt että otan luoksarissa koiran suoraan vierelleni, koska Hempukalla on niin huono takapään hallinta, että se ei koskaan tekisi onnistuneesti vierelle siirtymistä...
Tuplakäskyllä siis mennään vielä niin kauan kun Hempukka meinaa pysähtyä eteeni. Se tekee kyllä välillä hyvän luoksarin ilman pysähtymisiä. (Tai ilman tuplakäskyä) :)
HeWiä odotellen, Senni & Hempukka

5.11.2012

Puminaa ja mätsäröintiä

Lauantaina olimme Ullan (Hempukan emän ja siskon omistaja) luona pumitapaamisella. Tapaamiseen oli saapunut yhteensä 7 pumia meidän lisäksemme. Kaikki pumit olivat Fifikuksia, paitsi Csilla, joka on unkarintuonti.
Ensin menimme lenkille kuntopolulle. Kaikki pumpelot kulkivat hienosti. Äiti oli mukana viemässä Hempukkaa ja minä talutin Biancaa, Hempukan siskoa. :)
Lenkin jälkeen pumit saivat juosta ja haistella Ullan aidatulla pihamaalla. Ne olivat aivan innoissaan. Kukaan ei oikein uskaltanut leikkiä, kunnes pumeista lähes vanhin Kaisu lähti juoksemaan hulluna ympäri pihaa. Pian se sai jokaisen muunkin pumin mukaansa ja yhdessä ne juoksivat ympäri pihaa. :D
Sisälle mentyämme pumit olivat yllättävän nätisti. Yksikään pumi ei haukkunut sisällä! (paitsi jos joku lähti tai tuli ulkoa... :D) Me siis nautimme herkuista ja pumit makoilivat lattialla/sohvalla/omistajien sylissä. :) Lisäksi saimme Ullalta paljon vinkkejä pumin aktivoimiseen, mm. kuinka yksinkertaisesta vessapaperirullasta voi saada mielekkään aktivointilelun laittamalla sen sisään nameja. Kokeilime tätä heti kotona, ja Hempukka pähkäili kauan vessapaperirullan (jonka päät oli taitettu sisäänpäin) kanssa saaden sen sisästä viimein herkun. :)

Sunnuntaiaamuna lähdimme mätsäilemään. Tällä kertaa vain Martta meni Hempukan kanssa Lapsi&Koira-kehään, sillä itse en ehtinyt esittää Hempukkaa normikehissä. Marttalla meni kuitenkin hienosti Hempukan kanssa ja he saivat hienot palkinnot. L&K-kehässä ei siis laitettu koirakoita ollenkaan järjestykseen, vaan kaikki saivat palkinnon. :)
Illalla sitten oli taas aksatreenit. Rata oli muuten pelkkää suoraa, paitsi siinä oli pari haastavaa kohtaa. Suoriuduimme kuitenkin näistä ihan kohtuu hyvin. Kepitkin alkavat sujua myös ihan mukavasti, tosin ne kaipaavat vielä eniten harjoittelua. Keinua emme tosin ole päässyt piiiitkään aikaan treenaamaan. Pitäisi taas yrittää varata KK-hallia treenaamista varten, mutta se aina vähän unohtuu...

Tokoa emme ole päässyt nyt harjoittelemaan ohjatusti ollenkaan, koska juoksujen aikasena treenitaukona ryhmämme oli lopettanut. :(
Niinpä olemme yrittäneet päästä TamSKin toko-koulutuksiin, mutta ne ovat todella täynnä. Pitää siis yrittää etsiä vielä uutta tokoryhmää... :/

Kirjoitellen Senni & Hempukka

Ps. Tänään lähti ilmo HeWiin! Aloin jo heti jännittään... :D

28.10.2012

Turku KV

21.pvä olimme Turussa näyttelyssä. Seuraksi (ja kuskiksi) sain mummun ja kummitätini Reetan. Mummun kanssa olemme käyneet useammissa näyttelyissä, mutta Reetta oli mukana ensimmäistä kertaa.
Yhdeksältä pääsimme lähtemään kohti Turkua. Kehämme oli arvioitu alkavaksi klo. 12.30, joten olimme hyvissä ajoin paikalla.
Pumeja oli ilmoitettu seitsemän. Narttuja oli kolme ja uroksia neljä. Kaikki nartut olivat nuorten luokassa. Hempukkaa vastassa oli sen sisko Frida ja Minttumantelin Kumina. Näyttelypaikalla tapasimme myös Hempukan toisen siskon omistajan Mirvan, joka oli tullut esittämään veljensä bc:n. Loppujen lopuksi Mirva esitti myös Fridan. :)
Tuomarina meillä oli Inger Brodal Ronander Norjasta. Kun pääsimme kehään, tuomari kätteli jokaisen koiran handlaajan, jonka jälkeen menimme kaksi kertaa kehän ympäri ja sitten alkoi yksilöarvostelu. Jänskätin hieman Hempukan kohdalla, koska neiti oli juuri aloittanut juoksut. Onnekseni Hempukka käyttäytyi normaalisti. :)




Kun jokainen narttu oli arvosteltu, alkoi kilpailuluokka. (Jokainen narttu sai siis ERIn) Jännittyneinä kiersimme kehää ympäri. Sitten tuomari seisotti koiria, ja olimme vielä ensimmäisinä. Sitten taas juostiin. Kierroksen jälkeen tuomari näytti, että tämä olisi järjestys. Nappasimme siis luokkavoiton! Frida oli toinen ja Minttumantelin Kumina siis kolmas. Tuomari jakoi kaikille SA:t, joten saimme sertin ja CACIBIN!!! :)




Siitä suoraan jatkoimmekin ROP-kehään. Meitä vastassa oli (taas kerran) Karvakorvan Eversti, joten jäimme toiseksi. Kehän jälkeen napsimme kuvat. Tuossa alempana on ainoa mummun ottama kuva, jossa näkyy kummatkin koirat...

Hempukan arvostelu:

Erinomainen sukupuolileima. Hyvä pigmentti. Erinomainen kooltaan. Hyvin asettuneet olkapäät, jotka ovat hieman kapeat. Hyvä runkoinen, hyvät kulmaukset. Erinomainen turkin laatu. Soikeat silmät. Erinomaiset korvat. Erinomainen kallon ja kirsun mittasuhde. Erinomainen rintakehä ja luusto, jotka ovat harmoniassa. Hyvä turkki, liikkuu hyvin.

NUO ERI, SA, NUK1, PN1, VSP, SERT, CACIB


VSP Fifikus Unoka & ROP Karvakorvan Eversti
Tuomari Inger Brodal Ronander, Norja
Tuomari kehui, kuinka korkea laatu Suomen pumeissa on. Hän oli kuulemma aivan ihmeissään suomalaisten pumien kauneudesta. ;)



Kaiken kaikkiaan päivä oli aivan mahtava ja oli mukava jutella taas muiden pumi-ihmisten kanssa. Seuraavana näyttelylistalla onkin joulukuun HelsinkiWinner! ;)

Kirjoitellen Senni & Hempukka

12.10.2012

Arkea

Olemme taas Hempukan kanssa viettäneet kiireistä kuukautta. Itselläni on ollut 5 koetta, joten ylimääräistä aikaa ei todellakaan ole. Lenkkeilty me ollaan kuitenkin niin paljon kun kiire on joustanut. :)
Lisäksi trimmasin Hempukan eilen. Syynä siihen on viikon päästä oleva Turun KV. Sieltä koitamme hakea cacibia. (Veikkaan kyllä, että se jää koittamisen puolelle...) Lisäksi äitin kanssa ollaan mietitty että ilmotettais Hempukka tonne joulukuun HeWiin, mutta se ei ole vielä varmaa.
Neitihän päätti viikon alussa aloittaa kolmannet juoksut vuoden sisällä. Tietenkin ennen näyttelyä...:/  Tosin veikkaampa että suurin syy kolmansiin juoksuihin on Hempukan "bestiksen" juoksujen alkaminen. Vaikka kovasti me yritettiin pysyä Oonasta kaukana, niin eihän se auttanut. Mutta juoskoot nyt juoksunsa, kunhan näyttelyssä käyttäytyy normaalisti! ;)

2.10.2012

Tokoaaa.....


(c) Milja

Olemme tokoilleet Hempukan kanssa nyt viikon ajan todella paljon! Ja ollaan me ehkä vähän edistyttykin! Nyt mm. maahanmeno seuraamisen yhteydessä onnistuu jo todella hyvin! Seisaalteen jääminen onkin sitten jo vähän haastavampi homma, kun koira meinaa sekottaa käskyt "maahan" ja "seis". Vois jossain vaiheessa kokeilla ennakoivia merkkejäkin, tosin en kyllä tiiä jaksaako niiden kanssa sitten aina pelleillä. Mutta jäävät liikkeet (ainakin tuo seisominen) ovat vielä kovassa harjoituksessa! :)

Hyppyäkin me ollaan harjoiteltu kotitekoisella esteellä takapihalla. Se on tosin VÄHÄN erilainen, kuin "oikea" tokoeste, mutta ei kai sillä nyt niin paljon väliä ole vielä tässä vaiheessa... :D Tuoli-harja-yhdistelmä kelpaa siis vielä, mutta oikeinkin esteen voisi sitten joskus tulevaisuudessa ostaa tehdä.

Seuraamisessakin me ollaan edistytty siihen vaiheeseen, ettei kontakti enään katoakkaan kaikissa käännöksissä. :) Täyskäännös on vielä pieni ongelma, mutta sekin on vielä Hempukan "harjoiteltavat"-listalla!

Luoksetulossa on taas tullut se ongelma, että Hempukka on päättänyt (jostain kummallisesta syystä) pysähtyä hiukkasen ennen mua, kun se tulee mun luokse. Hempukalle oon opettanu, että se kiertäisi suoraan mun selän takaa vierelle. Ehkä pallolla palkkailu on saanut Hempukan jäämään mun eteen pallon toivossa? No, pitääpä kokeilla taas nameilla palkkaamista ja lyhentää luoksetulon matkaa pariin metriin, jotta epäonnistumisia ei tulisi.

Tässä olikin sitten viimeisimmät toko-kuulumiset. Tavoitteena olisi päästä ensi vuoden alusta kokeilemaan ALO-luokkaa. (Tai ehkä jo aikaisemmin...) Melkein olenkin jo päättänyt, että tokosta tulisi meidän ykköslaji, kun tuntuu, että tää on vaan jotenkin helpompaa kun aksa. Tosin aksassakin meillä olisi tavoitteena ensi vuonna lähteä kokeilemaan kisaamista, mutta katsotaan nyt!

Kirjoitellen Senni & Hempukka

30.9.2012

24.9.2012

Aksavideoita

Tässä on kaksi agilityreenivideoo, joissa kummassakin siis sama harjoitusrata.

http://youtu.be/WPwrxgu5-XA

^ Tossa mää taiteilen vähän ennen A:ta olevalla hypyllä... ;)

http://youtu.be/5Zx3XNLcOGc

^ Tossa taiteilua nähtävissä samassa kohdassa kuin äskeisessäkin, sekä tossa puomin jälkeisessä hypyssä...


Lisää kirjoittelua sitten myöhemmin tällä viikolla!

Kirjoitellen Senni & Hempukka

23.9.2012

Mätsäröimistä ja pumikävelyä

Nimetään nyt vaikka kiire ja laiskuus syiksi, miksi en ole blogia päivitellyt. Mutta ehkä yritän taas korjata pahan tapani jättää blogin päivittelemättä...

En olekkaan varmaan kertonut viime mätsäristä. Lähdimme viime viikon lauantaina (15.9.) Miljan kanssa taas mätsäröimään. Minulla oli mukana Hempukka, mutta Miljalla ei ollut ketään, sillä Oonalla ei ole rokotukset enään voimassa. Niinpä Milja lainasi mätsäripaikalta ihanan Leevi-tollerin. Miljahan on jo kauan unelmoinut omasta tollerista, joten tämä oli hänelle varsin hieno kokemus. :)
Milja siis meni Leevin kanssa junior handleriin, niinkuin minäkin Hempukan kanssa. Meitä junnuja oli yhteensä aivan mahtavat 19, joten vastusta oli. Tuomari oli Milla Meriläinen.
Hempukka meni ihan hyvin, tosin liikkeessä jäi taas taakse. Seisottaminen sujui kuitenkin hyvin. Miljalla ja Leevilläkin meni ihan hyvin, tosin Leevi oli aika innokas vetämään, mutta lopulta Milja sai sen ruotuun ja kävely sujui lopulta hyvin.
Sitten tuomari valitsi neljä jatkoon pääsiää. Pääsimme jatkoon! Harmillisesti Milja ja Leevi eivät päässeet jatkoon. Yhteensä neljä koirakkoa pääsi jatkoon. Niinpä sitten seisotimme koiria taas, jolloin Hempukka oli jo ihan poikki, eikä oikein jaksanut keskittyä enään. Sitten taas liikuttiin. Tuomari päätti neljännen ja kolmannen, mutta emme olleet kumpikaan! Näin päädyimme siis toiselle sijalle! Saimme hirveän määrän tavaraa, ruusukkeen ja pystin! :)
Sitten juoksimmekin jo pienten aikuisten kehään, jossa meitä jo odoteltiinkin. Menimme junnujen voittajaa vastaan. Silti tämä tuomari päätti toisin, eli saimme punaisen! Kehässä Hempukka oli liikkunut ihan hyvin, mutta pöydällä se lähti tuomaria pakoon, mutta onneksi tuomaria se ei näyttänyt haittaavan. :)
Sitten pääsimmekin jo melkein suoraan punaisten kehään, jossa sijoituimme mainiosti kolmansiksi! Suoritus oli kyllä mitä kauheimmasta päästä, mutta ilmeisesti se sitten riitti kolmossijaan! ;)

Sitten kävimme Hempukan kanssa eilen pumikävelyllä. Jännitimme ettei pumikävelylle tulisi yhtään porukkaa, kun aamulla satoi vielä vettä. Mutta päästessämme tapaamispaikalle, huomasimme luulomme olleen väärässä, sillä meitä olikin yhteensä seitsemän koirakkoa!
Teimme ensin pienen lenkin, että pumit olisivat hieman rauhallisempia, jonka jälkeen suuntasimme kuonomme kohti koirakahvila Vainua. Vainussa meidät otettiin hyvin vastaan ja pumit käyttäytyivät yllättävän hyvin, eivätkä haukkuneet juuri ollenkaan, mitä oli eniten pelätty! Ostimme Hempukalle pinkin koirien donitsin ja leppäkerttukeksin. Hempukka söi ne hotkien suurella innolla, mikä ei ole Hempukalle yhtään tyypillistä! Muutenkin Vainu oli todella mukava paikka, jonne voisimme mielellämme mennä uudelleenkin!
Vainusta palasimme sitten vielä lähtöpaikalle, jossa sovimme seuraavan tapaamisen marraskuun alkuun.
Päivä oli oikein mukava, ja sääkin suosi meitä aurinkoisella säällä. :)

Kirjoitellen Senni & Hempukka

Ps. Kuvia ei taaskaan ole, mutta lisään sitten taas myöhemmin yhden kuvapostauksen! :)

15.9.2012

Paimennusviikonloppu

Lähdimme siis perjantaina 7.9. ajelemaan kohti Someroa. Menimme ensin mökeillemme. Mökki oli mukava, tosin sen viemäri haisi kauhealta ja haju ulottui koko mökkiin. :(
Mökkiin majoitettiin meidän lisäksi Hempukan sisko Frida ja tämän omistaja Suvi, sekä Suvin äiti Terhi. Meillä oli varsin mukavaa heidän kanssaan. :)
Ja sitten itse paimennukseen. Lauantaina pääsimme viimein paimentavaan. Meidän osalta se ei tosin ollut muutakuin sytyttelemistä, mutta Hempukka tuntui nauttivan siitäkin. :) Se syttyi lampaille ihan mukavasti ja toivottavasti pääsemme vielä jatkamaan tätä harrastusta. Muiden pumien omistajienkin kanssa oli mukava jutella ja he olivat kaikki oikein mukavia ihmisiä. :)

Tämä oli nyt tämmöinen lyhyt ja ytimekäs postaus. Kuviakaan en voi nyt lisätä, mutta lupaan lisätä niitä pian!

Kirjoitellen Senni & Hempukka

6.9.2012

Mätsäri

Olimme tiistaina mätsäröimässä Hakametsässä. Mätsärin oli järjestänyt Tammermaan Mäyräkoirakerho ry. Lähdin sinne Miljan kanssa, joka oli ilmoittautunut kehäsihteeriksi. Paikan päällä tapasimme myös Ellenin ja Alman, sekä Ullan, joka oli esittämässä ystävänsä ranskanbulldoggia.
Paikalla ei ollut hirveästi koiria, joten pääsimme aika nopeasti kehään. Meitä oli kehässä poikkeuksellisesti kolme, joista kaksi sai punaisen nauhan. Meillä esiintyminen meni ihan hienosti ja saimme punaisen nauhan. Olimme viimeinen ryhmä, joten melkein heti alkoi punaistenkehä. Kehässä oli vain noin 10 koirakkoa. Tuomari tiputti koirakkoja yksitellen. Yhtäkkiä huomasin, että koirakkoja oli vain neljä jäljellä! Menimme vielä kierroksen ympäri, jolloin sijoitettiin neljäs ja kolmas. Emme olleet kumpikaan! Sitten tuomari tuli toisen koirakon luo, ja viittasi heidät kakkosiksi! Olimme siis voittaneet punaisten kehän!!!
Jännittyneinä odotimme BIS-kehää, joka alkoi melko pian. Kehässä oli kaikkien luokkien sinisten ja punaisten voittajat. Seisotimme koiria. Sitten tuomarit kiersivät katsomassa ja tarkastelemassa koiria, jonka jälkeen he päättivät jatkoon menijät. Tuomarit tulivat jonossa ja viittasivat meidät jatkoon! Milja oli pyörtyä kehän laidalla ja itse menin ihan sekaisin. Juoksutimme koiria, ja tuomarit valitsivat neljännen ja kolmannen. Emme olleet kumpikaan! Sitten tuomarit tulivat luokseni ja sanoivat yhteen ääneen: "Ja match shown kaunein koira on pumi!" Olin aivan sekaisin! Miten minun pieni kakarani oli match shown kaunein koira?!?
Juoksimme innoissamme ykköspaikalle, jolloin tuomarit tulivat vierellemme ja yritin saada Hempukan seisomaan, vaikkei siitä tietenkään mitään tullut... Avustajat räpsäsivät parit kuvat, jonka jälkeen juoksin Miljan luokse, joka samaan aikaan itki ja nauroi. XD
Saimme paljon upeita palkintoja ja kaksi aivan valtavaa pokaalia. Tulihan se jättipotti viimein! ;)

Kuvia lisään, kun saan ne itselleni! :)

Kirjoitellen Senni ja Super-Hemppa

4.9.2012

I ♥ Your Blog




Tunnustuksen säännöt ovat.
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.




Saimme Kukkupäiseltä koiruudelta ja Suvilta tälläisen tunnustuksen ja olemme hyvin kiitollisia tästä! 
Annamme tämän tunnustuksen nyt vain yhdelle;
Kaupunkikoiruuksille ja Miljalle!

3.9.2012

Kesäturkki

Eilen Hempukan turkki sai kyytiä! Sain jonkun ihme päähäpiston trimmata Hempukka. Päätin tehdä lyhyen "kesäturkin", koska näyttelyitä ei nyt ole ainakaan kuukauteen. Nyt jalat eivät ole enään niin paksut pehkot, eikä häntäkään ole enään niin tuuhea. Mahassakin karva on korkeintaan sentin pituista, joka ihmeellisesti kevensi Hempukan runkoa. :D Korviin ja päähän en uskaltanut ollenkaan koskea. (Jos pientä silmien ympärikarvojen leikkelyä ei lasketa :D )

Tuosta kuvasta ei nyt hirveästi saa vinkkiä uudesta trimmistä, mutta pään ja kaulan trimmi ainakin näkyy! :D
Laatu on nyt vähän huono, kun on kännykällä otettu..

Kirjoitellen Senni & Hempukka

Ps. Kaikilla paimennusviikonloppuun tuleville tiedoksi, että tämä on nyt vain ihan kesäturkki, eikä todellakaan mikään suuri taideteos, ettette nyt ihan hirveästi kauhistu... :D

2.9.2012

Kuvia Pumishowsta

Tässä on nyt kuvia viime sunnuntain Pumishowsta:



Martta ja Hempukka kehässä 


Kävelykin sujuu! ;)

Martta ja Hempukka tulivat hienosti toisiksi. :)


Sitten meidän kehästä:




Todella innokkaasti pöydälle...

Niin siis Hempukka on OIKEESTI fako ;D



Vielä loppuun pentujen ROP, iki-ihana Fifikus Vitez "Veikko". :)

1.9.2012

Kuulumisia

Koulun alkamisen jälkeen en vain yksinkertaisesti ole kerinnyt päivittää blogia. Pahoitteluni siis tästä. Mutta nyt kuulumisiin.

Olemme käyneet parissa mätsärissä lähiaikoina, joista tulokset JH1 ja PUN- sekä PUN2.

24.8. ja 25.8. pääsimme agiliitelemään Hempukan kasvattajan ohjaamana. Kumpanakin päivänä oli kaksi tuntia aksailua. Mukana oli myös muita Fifikus-koiria; Fifikus Magnas "Milo", Fifikus Titok "Tarmo", Fifikus Taltos "Touho", Fifikus Szömörce "Rocky" ja ihana pieni Fifikus Vitez "Veikko".
Me menimme Hempukan kanssa vain rataa pätkissä. Saimme todella hyviä neuvoja. Radassa oli hyviä harjoituksia niin meille, kuin jo hieman "paremmille" pumikoille. Hempukka meni kumpanakin päivänä hyvin, ja olin varsin tyytyväinen siihen. Lauantaina treenien lopuksi menimme vielä lenkille. Kaikki pumit juoksivat vapaina innoissaan. Hempukka tietenkin ainoana tyttönä päätti johdattaa kaikki pojat mutalammikkoon...


(c) Mikko Kumpulainen
Siinä koko poppoo: (vas. lähtien)  Milo, Tarmo, Touho, Veikko, Hempukka ja Rocky. 

Sunnuntaina (26.8.) menimme sitten Pumishowhun. Tämä järjestettin Kaupin Vinttikoiraradalla. Ilmoittautuneita pumeja oli yhteensä 37. Olin ilmoittanut Hempukan nuorten luokkaan ja Martta oli ilmoitettu Lapsi&Pumi-kilpailuun Hempukan kanssa. Ennen lähtöä hukkasin tietenkin Hempukan numerolapun, mutta onneksi saimme paikan päällä uuden. Paikalla oli Hempukan kasvattajat, sekä paljon muita Fifikus-pumeja. Paikalla oli myös Hempukan siskon ja emän omistaja Ulla, jonka kanssa olemme suunnitelleet pumikävelyä Tampereelle. Ulla oli tehnyt paperimainoksia kävelystä, joita hän sitten jakoi Pumishowssa. Hempukan siskoa, Biancaa ja Hempukan emää, Vilmaa hänellä ei ollut mukana, sillä Bianca oli juuri parantunut jostain oudosta taudista, joten Ulla ei kehdannut sitten tuoda kumpaakaan Pumishowhun, ettei mahdollinen viirus leviäsi.
Ensiksi Martta ja Hempukka kilpailivat Lapsi&Pumi-kilpailussa, jossa he sijoittuivat hienosti toisiksi! Martta sai hienoja palkintoja ja ikioman ruusukkeen, jonka saa ripustaa seinällensä. :)
Meillä taas ei mennyt ihan putkeen. Tuomarina oli Nina Janger Järvenpäästä, joka ei yksinkertaisesti tykännyt Hempukasta. Oli liian kireää häntää, liian löysää runkoa, huonoa pigmenttiä... No, onneksi tämä oli vain yhden tuomarin mielipide.
Muilla Fifikus-pumeilla meni hyvin sitten meidänkin edestä, ja lopulta jopa niin hyvin, että Fifikus nappasi Rop-kasvattaja-tittelin! Päivän parhaat pennutkin olivat Fifikukset; Fifikus Vitez "Veikko" oli urospentujen voittaja ja narttupentujen voittaja oli Fifikus Varazs "Hjördis". :)
Päivä pumien keskellä oli varsin mahtava, ja onneksi sääkin suosi meitä. Muistoksi minun oli pakko ostaa paimenusaiheinen pumimuki. ;)

Viikon päästä onkin sitten jo paimennusviikonloppu! Siellä tapaamme Hempukan siskon Fridan ja tämän omistajan Suvin. On mukava nähdä taas Frida, jota emme olekkaan nähneet Lappeenrannan näyttelyn jälkeen!
Odotamme tätä innolla!



Kirjoitellen Senni & Hempukka

18.8.2012

Tokoilua taas

Torstaina olimme taas tokossa. Ensin pääsimme hetkeksi hyppimään (Jes!), joka sujui hyvin. Hempukka uskalsi hypätä, ja nyt täytyy harjoitella vain esteen taakse jäämistä.

Lisäksi harjoittelimme kilpailunomaista maassa olemista. Jätimme koirat riviin makaamaan, jonka jälkeen menimme n. 10 metrin päähän niistä. Tarkoitus oli olla odottaa kokonaiset 2 min, niinkuin kilpailuissa. Puolentoista minuutin kohdalla Hempukka alkoi haukkua kyllästymistään. Käänsin selkäni, mutta haukkuminen ei loppunut, ja lopulta Hempukka nousi 15 sekuntia liian aikaisin. Olin Hempukasta silti ylpeä, sillä olemme todella vähän harjoitelleet pitkää paikalla makuuta.
Ensimmäisen paikalla makuu-harjoituksen jälkeen sitä ei enään yhtään kiinnostanut paikalla makaaminen, joten lopetimme suosiolla sen harjoittelun siihen.

Sitten jatkoimme luoksetulolla, joka onkin Hempukan suosikkiliike. Jokainen koirakko meni vuorollaan vähän sivummalle harjoittelemaan sitä. Meiltä luoksetulo onnistui hyvin, mutta vierelle tultaessa Hempukka tökkäisi kättäni, niinkuin yleensä. Se tapa pitää yrittää ottaa siltä vielä pois.

Sitten harjoittelimme seuraamista, ja siitä maahanmenemistä. Hempukka on saanut hieman enemmän varmuutta maahanmenoon ennakoivien merkkejen kautta, mutta menee vieläkin liian hitaasti maahan. Tätä harjoittelemme siis vielä!

Lopuksi harjoittelimme vielä seuraamista eri nopeuksissa. Tämä sujui Hempukalta hyvin, jos pientä jätättämistä ei lasketa. ;)
Tokosta jäi hyvä mieli, ja nyt alkaa taas tuntua, jos Hempukasta sittenkin tulisi jotain... :)



Huomenna onkin sitten suuri hyväntekeväisyys mätsäri, jonne ehdottomasti menemme! Luokkina olisi JH ja pienet aikuiset. Tänään vähän trimmailin ja harjasin Hempukka, jotta se olisi loistokunnossa huomenna! :)

Kirjoitellen
Senni & Hempukka

Ps. Kuvia tässä päivityksessä ei nyt ole, koska padillä kuvien lisääminen on vähän hankalaa...

11.8.2012

Tokoilua...

Olen ilmoittanut meidät paimennuspäivälle! 9.9. suuntaamme Someroon paimentamaan. Paimennuspäivälle on ilmoittautunut myös paljon muita pumikkoja (pumi + omistaja), mm. Hempukan sisko Frida.
Innolla odotan nähdä, miten Hempukka suhtautuu lampaisiin ja paimentamiseen! :)

Hempukkakin odottaa innolla paimenpäivää... ;)

Torstaina kävimme tokossa. Harjoittelimme maahan menemistä häiriöiden kanssa ja sujui meiltä hyvin. Hempukka ei kiinnittänyt mitään huomiota häiriöntekijöihin, mutta se ei olisi millään jaksanut olla maassa niin pitkää aikaa. Täytyy siis harjoitella pitkää maassa olemista.
Lisäksi harjoittelimme seuraamista. Hempukka innostui paljon enemmän lelusta, joten palkkailin niillä Hempukkaa. Nameihin se on menettänyt jo mielenkiinnon. Seuraaminen meni meidän osalta ihan hienosti, mutta siitä maahan -ja seisaalteen jääminen kaipaa vielä harjoittelua. Nyt olen alkanut antamaan Hempukalle ennakoivia merkkejä tulevista liikkeistä, koska ajattelin sen auttavan Hempukan hitaita maahanmenoja, ym. 
Hidasta maahanmenemistä olen yrittänyt nopeuttaa myös leikin avulla, niin että leikin Hempukan kanssa sen lempilelulla (vinkuva karvapallo), jonka jälkeen nopeasti vedän lelun selkäni taakse ja käsken Hempukan maahan. Yleensä Hempukka vain haukkuu, ja yrittää sillä saada leikin jatkumaan. Pikku hiljaa se on alkanut tajuamaan, että jos se menee nopeasti maahan käskystä, leikki jatkuu. Myös seisomista olen harjoitellut tämän avulla.


Paikalla makaamista...

Tuntuu, että Hempukka aloittelisi toista juoksuaan. Pojat ovat kiinnostuneita siitä, ja muutenkin Hempukka on erilainen. Mikäli näin on, joidumme pitämään parin viikon loman ainakin tokosta. Aksasta en tiedä. Meillä alkaa nyt seuraava kurssi 19.pvä, joten siihen mennessä pitää sitten kysellä ohjaajalta Hempukan tuomisesta. Viimeksi kun Hempukalla oli juoksut, olimme vasta pentuagilityssä ja sinne sain tuoda Hempukan pöksyt jalassa. Toivotaan, että saan nytkin!

Kirjoitellen Senni & Hempukka

5.8.2012

Kuulumisia ja kauneiskilpailuja

Kertaampas sitten kaikki Hempukan kuulumiset, joita on tullut pienen tauon aikana...

Kävimme tiistaina mätsärissä. Sieltä tuloksina JH2 ja pienistä aikuisista PUN-.

Keskiviikkona olimme agilityepisissä. Siellä oli möllirata ja avoin rata. Osallistuimme kumpaamkin luokkaan ja olimme ainoat medit omien mittauksieni mukaan, joten voitimme kummatkin luokat. Kummastakin radasta tuli kontaktivirhe, ja joitain muitakin virheitä.

Torstaina olimme tokossa. Hempukka ei jaksanut/ollut kiinnostunut ollenkaan (tulimme tokoon suoraan mökiltä), mutta onneksi saimme mm. hyviä vinkkejä nopeaan maahanmenemiseen, joka Hempukalta käy TODELLA hitaasti. Nyt sitten jatkamme kovasti harjoittelua. :)

Sitten eilen olimme Nokian ryhmänäyttelyssä. Olimme paikalla hyvissä ajoissa, joka ei olisi ollut tarpeen, sillä kehämme oli myöhässä. Tuomarina kehässämme oli Pirjo Aaltonen, joka on mm. ollut tuomarina Hempukan ensimmäisessä pentunäyttelyssä. Silloin Aaltonen tykkäsi Hempukasta.
Näyttely oli Menkalan pallokentällä, joka oli suuri hiekkapohjainen kenttä. Ilma oli aluksi viilelä, mutta onneksi aurinko alkoi paistaa, kun pääsimme kehään.
Pumeja oli ilmoitettu vain 4, joista lopulta oli pois kaksi. Toinen poissaolija oli Karvakorvan Farmari ja toinen Ego Dog´s Amazing Girl.
Olin ilmoittanut Hempukan nuorten luokkaan, mutta järjestäjät olivat siirtäneet sen (jostain tuntemattomasta syystä) junioriluokkaan. Onneksi ei haitannut, koska näyttely oli vain ryhmänäyttely.
Menimme siis ensimmäisinä kehään ja olimme luokkamme ainoat. Menimme ensin tuomarin pyytämät kuviot, sillä kehään vasta haettiin pöytää. Suoritimme liikkeet ja nostin Hempukan pöydälle. Hempukka antoi nätisti katsoa hampaat. Tuomari tutki Hempukan tarkasti, kunnes pyysi minua taas liikuttamaan Hempukkaa. Niinpä taas kävelin ripeästi kohti kehän kulmaa ja takaisin. Sitten pääsin viimein seisottamaan Hempukkaa.
Tuomari saneli nopeasti arvostelun, jonka jälkeen kehäsihteeri näytti kahta lappua; punainen ja pinkki! Saimme siis erinomaisen ja SA:n!
Tyytyväisenä talutin Hempukan pois kehästä, jonka jälkeen oli vuorossa nuortenluokka. Siinäkin luokassa oli vain yksi pumi, joka oli Minttumantelin Kumina. Tämäkin sain erinomaisen ja SA:n.
Sitten oli vuorossa vielä Paras Narttu-kilpailu. Menimme kehään numerojärjestyksessä. Sitten seisotimme pumeja, jonka jälkeen lähdimme liikkeelle. Pian tuomari näyttikin meidät ykkösiksi! Pysähdyin ylpeänä ykkösen kohdalle, jonka jälkeen kehäsihteeri huusi: " 339 on ykkönen, saa sertin ja on roppi!"
JEE! Toinen sertimme! Ja ensimmäinen roppi!

Jännittyneinä jäimme odottelemaan ryhmäkehää, joka alkoikin jo tunnin päästä. Siinä tuomarina oli ruotsalainen Eva Eriksson. Hempukka meni muuten upeasti, paitsi se "etsi" äitiä kokoajan.
Emme siis päässeet jatkoon enään, mutta koemus oli huikeä! :)

Kehätunnelmaa:D

Palkintokuva :) (Häntä vähän oudosti..)

23.7.2012

Mökkeilyä again...

Eilen olimme taas vaihteeksi mökillä. Hempukka tuttuun tapaan ui, söi paljon, piilotti makkaran palasia ja juoksi hulluna ympäriinsä. Tällä kertaa muistin ottaa kameran mukaan, ja otin paaaljon kuvia. Tässä parhaimpia niistä:

"Hei, tuola meni joku!"


Yks torvelo joi järvi vettä kokoajan...






Ponnistus...






....Ilmalento

... Ja omaperäinen laskeutuminen

Hempukan sekoilua...




















Suu auki!

21.7.2012

Uimista ja agilitykisoja♥

Aamulla lähdimme Ellin ja Hempukan kaveri Hertan kanssa koirarantaan. Ilma oli vähän viileä ja sateinen, mutta se ei meitä haitannut!
Hempukka heti järven nähtyään syöksyi veteen innoissaan. Hertta jäi rantaveteen pulikoimaan. Hempukka ui ja etsi keppejä, ja minä tietenkin flexin päässä jouduin kanssa menemään veteen. Hyrrr, se oli kylmää! Hempukka ei kylmyydestä piitannut, vaan etsi keppejä tyytyväisenä. Yhtäkkiä se työnsi päänsä veden alle sukeltaakseen! En oikein ymmärtänyt mikä sen tarkoituksena oli, mutta ehkä Hempukka oletti näkevänsä veden alle, ken tietää...
Vähän matkan päässä oli myös sorsia, mutta onneksi kumpikaan koira ei niistä kiinnostunut. Hempukka tosin nousi aina välillä takajaloilleen, kun yritti nähdä sorsia. 

Tässä muutama kuva reissusta:





Hertta ♥


Rannalta tullessamme menin suoraan koneelle katsomaan agility kisoja. Aivan mahtavaa, että ne voi katsoa livena netistä! Mukana oli vain kaksi pumia, mutta kumpaisellakin meni hienosti. :) 
Tuli itsellekkin hirveä halu päästä hallille treenaamaan. Ehkä joskus ensi viikolla... Vasta elokuun puolessa välissä meillä jatkuu kurssit Best In-areenalla. Sitä odotellessa...


Kirjoitellen Senni & Hempukka