Tänään Hempukka täytti vuoden!
Piipahdimme taas mätsärissä synttäreiden kunniaksi. Mukanani oli Milja ja Oona, sekä tietenkin Hempukka.
Mätsäri oli tällä kertaa Pirkkalassa. Mätsäri oli todella mukavalla paikalla ja ilma oli ihanan lämmin. Koiria ei ollut hirveän paljon, joten mätsärin tunnelma oli aika rauhallinen.
Ilmoitin itseni ja Hempukan tällä kertaa sekä JH:hon, sekä pikku aikuisiin. (ensimmäistä kertaa! :D) Kehät menivät pahasti päällekkäin, mutta sovin pikkuaikuisten kehän kehäsihteerin kanssa, että tulisin heti kehään, kun JH loppuisi.
JH kehässä, menimme ensin kaikki 14 handlaajaa riviin seisottamaan koiria. Sitten menimme pari kierrosta ympäri, jonka jälkeen tuomari jakoi meidät 3 ryhmään. Ensiksi arvosteltiin ensimmäinen ryhmä.(Olimme viimeisessä ryhmässä.) Siitä pääsi jatkoon 4 handlaajaa. Sen jälkeen meni toinen ryhmä. Siitäkin pääsi jatkoon 4 handleria.
Sitten oli meidän vuoro. Meidän ryhmässä oli 4 handlaajaa. Minä ja Milja oltiin samassa ryhmässä. Ensin menin minä ja Hempukka arvosteluun. Hempukka liikkui ihan hyvin, ja käyttäytyi pöydälläkin hyvin. Menimme ympyrän ja kolmion. Nekin sujuivat ihan hyvin. Milja teki saman Oonan kanssa. Hekin menivät hyvin.
Sitten seisotimme vielä koirat ja tuomari valitsi jatkoon pääsiät. Pääsimme jatkoon Miljan ja Oona seuranamme. Sen jälkeen tuomari kutsui kaikki jatkoon päässeet. Meitä oli aika monta. Tuomari laittoi kaikki riviin ja pyysi seisottamaan koiria. Sen jälkeen liikuimme pari kierrosta. Sitten tuomari pudotti monta handlaajaa niin, että jäljelle jäi vain 5 handlaajaa. Milja tippui töllöin. Me kuitenkin jäimme jatkoon.
Sitten vaihdettiin koiria. Sain semmoisen todella ison koiran, jonka rotua en tunnistanut. Se oli kuin berni, mutta hiukan isompi ja valkomusta. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten se sisotettiin. Yritin saada sen seisomaan jotenkin, mutta se oli aika hankalaa, sillä se oli niiiiiin iso. Se liikkui kuitenkin todella hyvin.
Pian onneksi vaihdoimme taas omat koirat takaisin ja sain Hempukan. Sitten tuomari pudotti 2 handlaajaa, jotka tulivat neljänneksi ja viidenneksi. Meitä oli jäljellä siis enään 3. Sitten tuomari toi oman koiransa. Tämä oli nuori norfolkinterrieri. Jokainen handleri sai esittää sen. Itse esitin sen mielestäni ihan hyvin.
Sitten tuomari valitsi kolmosen. Minä olin vieläkin jäljellä. Sitten tuomari valitsi ykkösen: "Ja ykkösenä tänään on...... pumi!" Olin todella innoissani! Olin voittanut ensimmäisen junior handler kisani! Juoksin nopeasti Hempukan kanssa ykköspaikalle! Nakkasin siitä äkkiä palkinnot ja sitten kiidimme pikkuaikuisten kehään! Tuomari arvosteli Hempukna seuraavaksi ja saimme punaisen. Punaisten kokooma kehässä emme päässeet enään jatkoon. Olin silti Hempukasta ylpeä.
Matkalla kotiin katsoin palkintokassiin. Siellä oli Pedigreen ruokasäkki, luita ja trimmaussalkku, jossa oli paljon erilaisia harjoja ja kampoja. Ja tietenkin ihana ruusuke!
Huomenna kirjoittelen sitten aksasta! Kirjoittelemisiin!