26.6.2012

Koirattomat epikset

Tänään Miljan kanssa lähdimme agility-epiksiin koirattomina. Syynä koirattomuuteen olivat Oonan kesken oleva kontaktiharjoitus ja Hempukan koko. Hempukka on siis luultavasti siirtynyt 43 cm yläpuolelle, makseihin... ja romuttanut samalla uransa. (Olettain, että Hempukka ei koskaan hyppää niin korkeita hyppyjä.) Tietenkin Hempukan olisi voinut huoletta ilmoittaa mideihin, mutta rehellisenä ihmisenä ajattelin jättää epikset väliin Hempukan osalta.
Saimme kummatkin Miljan kanssa vähän kisatuntumaa, joten halu päästä aksahallille vain kasvoi katsellessa muita rataa suorittavia koirakoita. Ehkä sitten tällä viikolla päästään hallille, tai sitten ei.

Epiksissä oli putkiluokka, möllit ja kilpailevat. (Putkiluokkaan olisi voinut ilmottautua, koska siinä oli minien hypyt, mutta sitä en tiennyt, joten sekin mahdollisuus jäi.) Katsoimme putkiluokan ja möllit. Kilpailevia emme ehtineet, sillä kello lähestyi jo yhdeksää, joten päätimme jättää ne väliin. Lähtiessämme harmitti hieman osallistumattomuutemme, mutta kyllähän niitä möllikisoja vielä tulee! :)


Tässä tämmönen pikapostaus, mutta lauantaina sitten lisää JH-mätsistä!
Terveisin minä ja maxini

24.6.2012

Muistelua♥

Eilen oli päivä, jolloin tasan vuosi sitten heräsin klo. 5.00 mielestäni maailman onnellisimpana ihmisenä. Sillä 22.6.2011 kotiimme oli muuttanut pieni karvapallo, minun Hempukkani.

Hempukka ja pari muuta sen sisarusta. Ikää pennuilla 2 vko.
En unohda koskaan, kun olin ensimmäistä kertaa autossa sylissä oma pieni koirani. Silloin se tuntui aivan epätodelliselta, enkä uskonut sen olevan totta. Mutta totta se oli, olin saanut oman koiran ♥

Kuva on toiselta kerralta, kun kävimme katsomassa Hempukkaa♥
En unohda koskaan, kun saavuin kotiin, oma koirani mukana, ja Hempukka sai juosta takapihallamme ja haistella kasteista ruohoa.
En unohda koskaan, kun sain Hempukan nukkumaan ensimmäistä kertaa petiinsä. Pieni koirani nukkui siinä maailman onnellisimman omistajansa vieressä♥

Hempukka ensimmäistä kertaa mökillä. Ikää reilut 9vko.
En unohda koskaan, kun Hempukka näki ensimmäisen koiran. Koira oli berni-mixi, ja Hempukka pelkäsi sitä hieman. Silti se haisteli sitä vähän.
En unohda koskaan, kun yritin opettaa Hempukkaa istumaan naksuttimen kanssa. Se oli HYVIN haastavaa, kun piti naksauttaa, antaa palkka ja kehua koiraa samalla sekuntilla kun se istui.

Ikää n.10vko.
^^ Samana päivänä otettu
En unohda koskaan, kun Hempukka oli pieni söpö karvapallo♥

Seisomisharjoittelua♥
Tässä ikää jo n. 4kk.
En unohda koskaan, kun Hempukka meni ensimmäistä kertaa trimmaukseen sen kasvattajalle. Hempukkaa ei tunnistanut edes trimmin jälkeen. :)

Trimmauksessa♥

En unohda koskaan, kun menimme ensimmäiseen pentunäyttelyyn

Ensimmäisestä pentunäyttelystä. Hempukka PEK-2.

En unohda koskaan, kuinka rakas koira minulla on ♥



21.6.2012

Kesäpäiviä... :)

Tänään oli todella aurinkoinen päivä, ja nautimme tästä Miljan takapihalla kera Ellenin ja Alman. Kaikki koiruukset olivat siis koolla. Hempukka leikki innoissaan Alman ja Oonan kanssa. Sain paljon hyviä kuvia päivästä. Tässä niistä osa:

Ainoa kuva sadasta, jossa kukaan ei liikkunut...

Roosa ottaa aurinkoa ja tarkkailee kakaroiden leikkimistä :)

Oona päätti hakea pallonsa kukkaruukusta ;)



Samaa keppiä on hyvä syödä :)

Alma ja Oona "leikkimässä"


Tällä viikolla ei olekkaan sitten tokoa, enkä usko että aksaakaan. Ensi viikon möllikisat jäävät pois, sillä emme pääse enään ennen kisoja harjoittelemaan. Kisoihin minun olisi kuitenkin tarkoitus mennä katsomaan.
30.6 olevaan mätsäriin me ei päästä, sillä olemme Helsingissä. Hempukan hoitopaikka ei ole niiksi päiviksi vielä varma, mutta kyllä me jonkun löydämme. :)

Kirjoittelemisiin!
Senni & Hempukka

17.6.2012

Ruokatottumuksia

Hempukka on syönyt uskomattoman paljon lihaa viimeisen 3 pvä aikana! Aika tärkeä postauksen aihe, mutta se on jo harvinaisuus, että Hempukka syö näin hyvin! Juoksut kenties tulossa?
Perjantaina Hempukka söi yhteensä huimat 400 grammaa lihaa! Paistoin sille ITSE lihaa, ja neiti söi kaiken ihan itse. Sillä oli ilmeisesti kova nälkä aksatreenejen jälkeen...
Sitten lauantaina, kun menimme mökille, se söi sieläkin paljon grillilihaa. Tarkkaa määrää en tiedä, mutta uskomattoman paljon käsin syötettynä se söi!
Sitten tänään vielä paistoin taas Hempukalle possusuikaleita. Se söi käsin syötettynä n. 150-200 grammaa lihaa.
Ja tietenkin joka päivänä se söi lisäksi Royal Canin Medium Adult nappuloita. Ilman turvottamatta. Hempukka ei yleensä syö nappuloita turvotettuna, vaan se tykkää rauskutella niitä.

Yleensä Hempukka saa ruuan n. 3 kertaa päivässä. Joskus aamuisin se saa nappuloita kinkun kanssa. Sitten iltapäivällä sille paistetaan lihaa. Niiden joukkoon lisätään nappuloita + joskus öljyä. Sitten iltaisin, kun menemme nukkumaan, niin laitan Hempukalle nappuloita.

On todella harvinaista, että Hempukalla on nälkä. Kun sille laittaa ruokaa, ja pyytää sitä syömään se ei tule. Yleensä Hempukka kannetaan ruuan eteen ja toivotaan, että se edes maistaisi. Yleensä Hempukka käy vain haistamassa ruokaa, eikä syö sitä.

Puruluita Hempukka on lähes aina saatavilla, ja sen korista löytyy monia luita, joita se joskus maistelee.

Vanha kuva pumpelostani♥


Tässä nyt oli tämmäöinen ruokapostaus, mutta ehkä ensi kerralla teen kunnon postauksen....ehkä.

Terveisin Senni & Hempukka

16.6.2012

Rataa KK-hallilla

Milja oli vuokrannut KK-hallin tunniksi, joten päätimme mennä Hempukan kanssa mukaan treenailemaan. Tein ratasuunnitelman, ja se sopi Miljalle hyvin. Paikan päällä muokkasimme sitä kuitenkin hieman, sillä emme halunneet siirtää puomia keskelle kenttää, niin raskas se oli. A:n siirtäminen riitti jo, sekin paino todella paljon.
Rata oli ensimmäinen suunnittelemani, joten siinä oli vain perusasioita. (Lisään kuvan mahd. pian.)
Kun viimein saimme radan valmiiksi 20min päästä, niin Oona ja Hempukka olivat jo aivan poikki. Ne olivat juosseet ympäri hallia innoissaan. Hempukka oli niin väsynyt, että laskin esteet suosiolla mini/medi-tasolle. Saimmme pari kertaa mentyä radan suht. hyvin, ja se riitti, sillä aika oli tiukoilla. Saimme kuitenkin harjoiteltua vielä pituushyppyä (3:lla osalla) ja rengasta mini-tasolla. Muurikin meni radassa hyvin, joten sitä en sitten ottanut enään erikseen. Keinuakin tuli vähän harjoiteltua, mutta se tarvitsee vielä aikaa. Keppejä en vain yksinkertaisesti jaksanut/ehtinyt laittaa, joten niiden harjoittelu jäi.

Tähän loppuun vielä lista esteistä, jotka ovat kunnossa/tarvitsevat vielä vähän treeniä:
~ tavallinen este
~ putki
~ pussi (Hempukan lemppari!)
~ puomi
~ A-este
~ pöytä
~ muuri
~ rengas

Sitten loput kaipaavat vielä treeniä.

Ajattelin mennä 26.6 olevaan möllikisoihin. Kisa olisi ihan harjoittelua minulle, niinkuin Hempukalle mahdollisia virallisia kisoja varten. Ihan leikkimielessä siis menisin vain, jotta saisin vähän kisatuntumaa. (Jotka SAATTAVAT tulla kuvioon ensi kesänä.)

Hempukkani kesätunnelmissa♥


Kirjoittelemisiin!

Senni & Hempukka

15.6.2012

Liebster Blog

Tämän ideana on muistaa ja tuoda esille mahtavia blogeja, joilla on alle 500 lukijaa. (Kiitä  palkinnon  antajaa postauksessasi, lisää myös "Liebster Blog" kuva ja jaa palkintoa eteenpäin 5:lle alle 500 lukijan blogille!)


Laitan tämän eteenpäin nyt vain yhdelle, Miljalle!

14.6.2012

Uimista...

Heh, jäänyt taas tämä blogin kirjoittaminen... jospa lupaisin taas tsempata. No lupaukset on tehty rikottaviksi joten...

Viime viikolla matkamme vei itään Savitaipalleelle. Mummini oli vuokrannut sieltä mökin, joten menimme sinne. Hempukka oli (tietenkin!) mukana ja rakasti paikkaa, sillä se sai juosta siellä kokoajan vapaana. Se hautasi makkaran palasia, kävi uimassa, juoksi päättömästi ympäriinsä, pureskeli keppejä... nautti siis kesästä täysillä!

Hempukka uimassa


Hempukka tapasi reissulla myös muita koiria. Tässä kuvia muutamista:

11-vuotias kultaisennoutajan ja tanskandogin risteytys Tikru.

Nuori sekarotuinen pystykorva Hopo

Muutaman kuukauden ikäinen sileäkarvainen saksanseisoja Maisa + taustalla Hempukka

Reissun jälkeen olemme myös tietenkin aksailleet. Tekniikoita on hiottu ja keppejä harjoiteltu lisää. Nyt Hempukka on viimein tajunnut niiden jujun! Perjantaina pääsen ensimmäistä kertaa kokeilemaan omaa ratasuunnitelmaani KK-hallille! Siitä sitten juttua myöhemmin.

Ehdimme myös viikon alussa käydä uimassa koirarannassa Oonan ja Miljan kanssa. Kummatkin uivat mielellään. Kuvia uintireissusta:

Oona, pieni saukonpoika ♥

" Jos mä vaan vähän kokeilen.."

Korvat pystyssä... -.-



Miljan sylissä on hyvä kuivatella :)


Kirjoittelemisiin!
Terv. Senni & uimahirmu Hempukka


3.6.2012

Arkea

Eilen illalla vielä trimmasin Hempukan. Ensimmäistä kertaa se näytti melkein samalta, kuin tullessaan kasvattajan trimmauksesta. Olin viimein tyytyväinen trimmiiin! :)
Eilen myöhemmin oli myös aksa KK-hallilla. Tällä kertaa menimme Heidin tekemästä radasta alkua. Siinä oli hyppy, pituushyppy (minien), hyppy, putki, persjättö, hyppy, hyppy ja A-este. Ensimmäisellä kerralla Hempukka otti todella nopean lähdön, niin että sain juosta todella lujaa, jos aioin pysyä Hempukan vauhdissa! Se kuitenkin kuunteli minua ja saimme monta kertaa puhtaan suorituksen. Olin Hempukasta todella ylpeä. Lopuksi harjoittelimme vielä keppejä ilman verkoilla. Se meni mukavasti, ja Hempukka alkoi tajuta keppien idean.
Pääsemme vielä ensi lauantaina Miljan ja Oonan kanssa KK-hallille, mutta en ole vielä varma pääsemmekö, sillä lähdemme kai itärajalle sukua tapaamaan. Mutta se ei ole siis varmaa.

Tänään olimme heti aamulla Ellenin ja Alman kanssa ulkona reilun tunnin. Alma on 12vk vahva briardin alku, ja hyvin vilkas semmoinen! Sen säkä hipoo jo Hempukan selkää, ja painoakin on jo melkein yhtä paljon kuin Hempukalla. Hempukka tykkää leikkiä Alman kanssa TODELLA paljon! Yleensä ne painivat, mutta joskus juoksevat toistensa perässä. Ne on kyllä hauskoja, kun leikkivät! :D

Kirjoittelemisiin!
Senni & Hempukka

2.6.2012

Syys- eiku KESÄloma!


Olemme siis tänään aloitelleet kesälomaa hyvin tylsässä säässä. Ulkona sataa ja myrskyää. Pakkohan Hempukka oli kuitenkin viedä, ja tässä lenkin lopputulos....

Kurakoirani♥


Ja eilen oli tietenkin aksa! Harjoittelimme rata pätkää ja keppejä ilman verkkoja.Viime viikolla saimme käydä kaksi kertaa aksassa, sillä Miljan tuttu kaipasi treeniporukkaa, ettei joutuisi maksaa paljon, kun oli vuokrannut KK-hallin. Menimme sitten viime lauantaina KK-hallille harjoittelemaan. Testasimme ensin pientä rataa, jonka jälkeen menimme sitä. Lisäksi harjoittelimme myös A-estettä hyvällä menestyksellä. Hempukka kuunteli minua kokoajan todella hyvin, eikä karannut ollenkaan, vaikka samalla radalla harjoitteli monta sheltti-pentua. Huomenna olisi viimeisen kerran tarkoitus mennä KK-hallille. Sen jälkeen voisin alkaa vuokrata hallia itse satunnaisesti... :)

Sitten toko-kuulumiset. Ostin pari viikkoa sitten Hempukalle noutokapulan. Nyt noutaminen sujuu jo todella hienosti! Ensin Hempukka ei edes suostunut ottaa kapulaa suuhunsa, mutta pienen leikkituokion jälkeen se teki sen enemmän kuin mielellään!
Seuraamistakin ollaan harjoteltu, mutta välillä tekisi vain mieli sen suhteen heittää hanskat tiskiin ja antaa olla! Kontakti tuntuu kokoajan häviävän, eikä Hempukkaa tunnu välillä kiinnostavan mikään; ei lelut, eikä namit. Mutta enemmän harjoittelua, niin eiköhän se siitä!

Sitten tähän loppuun vielä hyvän mielen kesäisiä kuvia viime viikolta:

Miljan takapihalla


Alma-pennun kanssa leikkimässä

Hurja-Alma



Alma ei OIKEASTI ole noin pieni! :)

Hyvää kesää kaikille lukijoille!

Kirjoitellen Senni & Hempukka