30.4.2014

Lahti KV

Sunnuntaina käytiin tosiaan Lahdessa pyörähtämässä. Ilman tylsää tapahtumaselostusta voin kertoa, että tulos oli jälleen JUN ERI, ilman SA:ta. Tällä kertaa tuomarin mielestä vikana oli turkki (olisi kuulemma pitänyt nyppiä :o ) ja korvat, jotka eivät olleet tarpeeksi taittuneet. Allekirjoitan kyllä nämä, Dellan kehuttu turkkikin tuntui jotenkin oudon pehmeältä. Se oli pesty uudella shampoolla, joka oli pehmentänyt neidin karvaa. Joten eikun uudestaan shampoo-ostoksille...

Löysin kuvia Imatran näytsistä, joten ne saavat nyt koristaa tätä postausta :)
Tuomarina oli tosiaan kotimainen Hilkka Salohalla. Pumeja oli ilmoitettu viisi, joista kolme oli uroksia ja Dellan lisäksi toinen narttu. Della oli porukasta ainoa, joka sai erin... tuomari oli siis todella tiukalla tuulella. Ainoana erin saanena Della oli samalla myös Royal Caninin ROP-JUN, tosin tuomari sanoi antaessaan meille kys. ruusukkeen, että ei edes kannata mennä ryhmäkehään tuon turkin kanssa. Tuntui siis kehän jälkeen, että D sai erin säälistä... :/
"Tyypiltään ja ääriviivoiltaan erinomainen ikäisekseen hyvinkehittynyt narttu. Hyvä pään muoto ja purenta. Kauniit silmät. Korvat saisivat taittua paremmin. Hyvä ylälinja ja häntä. Ikäisekseen erinomainen runko. Hyvä luusto. Karvapeite ei vielä valmis. Erittäin rodunomaiset liikkeet."
Tällä kertaa siis pää ja liikkeet olivat kunnossa, mutta silti löytyi vielä vikaa. :D Dellan päähän on oikeastikin liian lyhyt, jopa Dn kasvattajakin on sanonut niin. Onneksi Camilla on myös osannut neuvoa, miten saan trimmattua Dellan pään pidemmäksi. ;) Hyvä siis, että tällä kertaa ei ainakaan jäänyt kiinni trimmistä. ;)


Jäi vähän ikävä maku kehästä, kun ROPpia ei valittu ja muutenkin tuomari valitti Dellaa arvostellessaan, kun on ollut tänään niin huonoja häntiä ja turkkeja... Eipä tarvitse enää mennä uudestaan tälle tuomarille!

Dellan käytöskin oli vähän huonoa, ei oikein millään malttanut seistä. Liikkuminen kyllä onnistui taas. Lisää treeniä vaan...

Seuraavat Dellan näytelmät ovat vasta toukokuun loppupuolella, kun lähdemme Järvenpään KR:ään. Della saa siis pitää nyt pientä näyttelytaukoa. ;)

26.4.2014

Toks toks tokoa

Tällä viikolla ollaan kovasti tokoiltu pumpeloiden kanssa. Varotan, tässä postauksessa on sitten paljon kuvia ja vähän itse asiaa..

Sennin järkkäri 23.4.2014 024

Sennin järkkäri 23.4.2014 026

Dellan kanssa ollaan vähän edistytty seuruussa, lähinnä ollaan tehty seuruu-käskyllä katsekontaktia. Jos vaikka sitä kautta pääsisi jatkamaan. Lisäksi D on tehnyt muutamaan otteeseen noutoja, muuten mennyt hyvin, mutta kapula on lentänyt liian aikaisin suusta neidin palauttaessa sitä. Nyt siis juoksen aina Dellaa karkuun kun se nostaa kapulan maasta. Tähän mennessä se on toiminut hyvin ja Della on tuonut kapulan niin lähelle, että olen saanut napattua sen Dn suusta. Tällä siis jatketaan.

Ruutua ollaan myös tehty lelupalkalla, ts. ruudussa odottaa aina Dellan lemppari sammakkolelu ja sinne neiti sitten juoksee aina täysillä. Etäisyyttä saatiin taas lisättyä muutama metri ja nyt neiti hakee lelun luo jo ~20 metrin päästä. :)

Sennin järkkäri 23.4.2014 016
Tämä likka 10kk

Sennin järkkäri 23.4.2014 004
Ja tämä 3v

Sennin järkkäri 23.4.2014 022

Hempukka pääsi eilen Eteläpuistoon treenailemaan Iitun ja Sakun, sekä Annin ja Lolan seuraan. Paikkis sujui Hlta aivan mainiosti, pysyi paikallaan koko ajan, vaikka vähän olikin alkuun rauhaton. Kävin yhdessä välissä myös piilossa, eikä neiti noussut silloinkaan. Hieno plikka. :)

Sennin järkkäri 26.4.14 018
^^Lola niin rakastaa Hempukkaa :D

Sennin järkkäri 26.4.14 042
^^ Tää yks yritti kokoajan pilata meidän treenit varastamalla koirien nameja, tmv...

Sennin järkkäri 26.4.14 032
Hempukka pääsi myös leikkimään näyttelykoiraa Iitun kanssa

Sennin järkkäri 26.4.14 114

Tehtiin myös noutoa, se sujui hyvin siihen asti kunnes kapula piti palauttaa. Joudun siis vieläkin antamaan vierelle-käskyn, että H tulee perusasentoon. Tein monta toistoa peräkkäin ja lopulta annoin vaan kehun koiran nostaessa kapulan. Hienosti se muisti tulla vierelle, joten pikku hiljaa saadaan häivytettyä perusasento-käskyä. :)

Sennin järkkäri 26.4.14 110

Hempsu teki myös pari ruutua. Ruudussa odotti namialustan päällä herkkuja, joten H ampaisi sinne suoraan ja söi herkut. Kerran kokeilin myös seis-käskyä ja hienosti Hempsu siellä pysyi. :)

Sennin järkkäri 26.4.14 131

Sennin järkkäri 26.4.14 135

Seuruuta teimme myös muutaman kerran, kerran jopa videolle! ;) Hempulalla oli tosi kiva vire ja seuruu oli todella hyvää omaan makuun. :) Kommenttia?



Jääviä kokeiltiin myös pari kertaa, maahan ja seis meni hyvin, vaikka kerran H sekottikin käskyt. Korjasin sitten sen heti ja seuraavalla kerralla H teki taas normaalisti. :) Kerran kokeilin jopa istumista lähes normaalista vauhdista ja neitihän istui! Hieno ♥
Treenit sujuivat siis todella hienosti ja olin todella ylpeä Hsta, sillä pystyin pitämään sitä lähes kokoajan vapaana. :) Treenien jälkeen käytiin tosin vielä uittamassa koirat ja eiköhän Hempsu sitten silloin karkaa yhden mummun luo räksyttämään...

Sennin järkkäri 26.4.14 070

Sennin järkkäri 26.4.14 075
Lolalle riitti yksi jalkojenkastelukerta :D

Kiitos treeniseurasta (ja Annille seuruukuvista ja -videosta!), pian uudestaan! ;)

Tänään kävästiin Dellan kanssa Atalasssa mätsäilemässä seurana Jenna ja Rodo. Junnuissa me oltiin JH PUN1 (kyllä, me mentiin JH:ssakin pareina kehään...) ja pienissä pennuissa pikkuD oli PUN2. :) Kehässä neiti ravasi hyvin, mutta seisominen ei ollut tällä kertaa ihan parhainta. Hyvää harjoitusta kuitenkin huomista Lahden näyttelyä varten! ;)

Sennin järkkäri 26.4.14 230

Sekava postaus, mutta huomenna jotain järkevää sitten Lahdesta...

22.4.2014

Kesän suunnitelmia

Ensinäkin, Iso-pumi täyttää tänään 3 vuotta! Se on jo aikuinen ainakin fyysisesti. Voi muru mitä tekisinkään ilman sua ♥

Sennin järkkäri 22.4.2014 040

Sitten herkistelyjen jälkeen niihin suunnitelmiin. Dellan suunnitelmiin kesän osalta kuuluvat näyttelyt ja mätsärit. Kahteen näyttelyyn neiti on jo ilmoitettu, nimittäin Lahden KV:seen ja Järvenpään KR:ään. Näiden lisäksi ainakin MV on suunnitelmissa.
Lisäksi suunnitelma tasolla on vielä reissu Ruotsiin moikkaamaan kasvattajaa. Hempukka tulisi myös mukaan hakemaan sertiä ja cacibia. 
Dellan kanssa tietenkin tehdään myös tokoa kesällä, jos vaikka saisimme seuruun edistymään...

Hempukka taas keskittyy kesällä eniten tokoon. Paikkista olisi tarkoitus tehdä paljon kesän aikana. Olen myös ajatellut ilmoittaa Hempukka Pumit ry:n järjestämään tokokokeeseen. Se on tosin vasta loppukesästä, joten meillä on vielä paljon aikaa hioa liikkeet täydellisiksi. Jos paikkis ei ole siihen mennessä täysin varma, aion nollata sen. Turha sitä lähteä kokeilemaan, kun saattaa pilata toisten suorituksen sillä. 

Hempukka pääsee mahdollisuuksien mukaan myös muutamaan näyttelyyn kesän aikana. Tromssan näyttely Pohjois-Norjassa ja tietenkin MV on tällä hetkellä kiikarissa, mahdollisen Ruotsin reissun lisäksi. Saa nähdä mihin me lähdetään metsästämään sitä vikaa cacibia ;)

Sennin järkkäri 22.4.2014 032

Ps. Tampere KV:n ilmot menivät ohi allekirjoittaneelta, joten meitä ei siis nähdä kehässä tänä vuonna. Olen kuitenkin menossa talkoilemaan ja katsomaan + kuvaamaan pumikehän sunnuntaille.


Imatra KV

Sennin järkkäri 21.4.14 035

Sunnuntaina Della debytoi junnuluokat! Pumeja oli ilmoitettu viisi, joista kaksi oli uroksia ja kolme narttuja. Tuomarina toimi Elena Ruskovaara.
Dellalla oli luokassaan yksi "vastustaja" Maktez Xtrafina Hilmi. Seisotimme ensin koiria, jonka jälkeen kiersimme kierroksen ympäri. Della meinasi unohtaa miten kehässä käyttäydytään ja otti muutamia laukka-askelia. Seisominen kuitenkin onnistui mainiosti.

Sennin järkkäri 21.4.14 024

Della pääsi ensin pöydälle. Neitiä taas jännitti olla niin korkealla, mutta tällä kertaa D ei tärissyt, joten edistystä on tullut. :) Tuomari mittasi Dellan ja reilusti neiti jäi ylärajan alle. Sitten tuomari katsoi dellan hampaat. Della ei olisi millään malttanut näyttää poskihampaitaan, mutta tuomari sai kuitenkin kaivettua nekin huulien alta. Sitten tuomari kopeloi Dellan kauttaaltaan, jonka jälkeen menimme edestakaisin. Taas neiti lähti vähän laukkaamaan, mutta pienen muistutuksen jälkeen D ravasi taas nätisti. Siitä jatkoimme kehän ympäri ja Della olisi taas mieluummin laukannut. Nopeasti sain kuitenkin Dellan takaisin raville, joten meidän ei tarvinnut lähteä kiertämään enää uudestaan. Sitten tuomari saneli arvostelua ja seisotin Dellaa. Tällä kertaa kokeilin seisottaa kakaraa vapaana ja se onnistui yllättävän hyvin! Välillä D vähän hermostui ja kerran se haukahtikin kun palkka ei tullut ajoissa. :D Kehäsihteeri nosti punaisen lapun! Tuomari halusi kertoi myös, että minun kannattaisi trimmata Della vähän erilailla etujaloista, sillä nyt trimmi korostaa sen leveitä etuliikkeitä. Tästä olin hyvin kiitollinen, koska tuomari olisi voinut hyvin jättää sen myös kertomatta ja olisin tehnyt saman virheen useimminkin.

Sennin järkkäri 21.4.14 031

Della sijoittui luokan ensimmäiseksi toisen puminartun saadessa hyvän. SA:ta tuomari ei jakanut juurikin Dellan liikkeiden vuoksi. Niinpä neiti oli ensimmäisessä viralisessa näyttelyssään JUN ERI, JUK1.
Näin tuomari saneli pikkuneidistä:
"Erinomaiset mittasuhteet. Oikea laatuista karvaa paikoin tulossa. Solakka ja jäntevä runko. Hyvä koko. Tyypillinen luusto. Tiukasti rullaantuva häntä. Ylväs kaula. Hyvä purenta. Ilmeikkäät korvat. Oikeat pään mittasuhteet. Pää voisi olla kauttaaltaan pidempi. Liikkuu leveästi edestä -> tämän päivän trimmi korostaa. Erinomainen etenevä sivuaskel."
Loppujen lopuksi olin kuitenkin tyytyväinen pikkulikkaan, vaikka käytöskään ei ollut parhaimpaa. Sunnuntaina sitten seuraava yritys Lahden KV:ssä! ;)

Sennin järkkäri 21.4.14 030

16.4.2014

Tallinna Winner

Kerkesinkin kirjoittelemaan heti, eli nyt vähän meidän Tallinnan reissusta. :)

Lauantaina me sitten lähdimme kohti Tallinna Winneriä. Meidät napattiin iltapäivällä Pirkkalasta ja siitä matka jatkui kohti Helsingin satamaa. Ainoa, kenet tunsin matkaseurastamme, oli Mirjami & Kirka. Muita matkustajai oli kolme meidän lisäksi, sekä neljä muuta koiraa.

Olimme satamassa jo viideltä. Meillä oli monta tuntia aikaa, sillä laivamme lähti vasta 21:30... No, kävimme sitten lenkkeilemässä koirien kanssa ja nappasimme Hempukasta ja Kirkasta yhteiskuvan. (kärsikää laadusta, kännykällä otettu...)

Laivaan pääsimme yhdeksän aikaan. Hempukka oli ihan ihmeissään, että mihin se oli taas joutunut, mutta kulki se kyllä hienosti ihmisten välissä. Veimme koirat ja tavarat hyttiimme, josta lähdimme sitten syömään. Hempukka ei jäänyt edes haukkumaan kun lähdimme, joka oli kyllä todella positiivinen yllätys! (Hempukalla on pienimuotoinen eroahdistus, esim. klik)
Ruuan jälkeen menimme heti nukkumaan, sillä aamulla olisi aikainen herätys.

Kuudelta soi herätyskello ja saatiin nopeasti pakattua. Päästiin sitten lähtemään vähän ennen seitsemää laivasta.
Näyttelypaikka oli ilmoitettu olevan noin 3 km päässä satamasta, mutta meillä matka meni vähän pitkäksi, kun mentiin ensin väärälle hallille. :D Päästiin kuitenkin näyttelypaikalle ajoissa, meillä oli taas tunti ennenkuin näyttely edes avattaisiin. :D
Päästiin sitten jo 8:20 Saku Suurhalliin sisälle. Näyttely ei ollut ihan niin iso kuin Helsinki Winner, sillä kehiä oli vain 13. :D Kokosimme sitten häkit ja aloimme valmistella koiria. Sain trimmattua Hempukan ihan hyvin, vaikka alkuun H:n pään trimmi ei miellyttänyt ollenkaan. Ihan hyvin sain sitä sitten korjailtua vielä hetki ennen kehää.
Näyttelyyn oli ilmoitettu viisi muuta pumia, joista ainoa narttu Hempukan lisäksi oli sen Inna-sisko. Inna oli viime vuonna Voittajassa ROP, joten tiesin Hempukan saavan vasertin ja vacan, jos se edes saisi eriä.

Tallinna Voittaja 2014 077.1
^^Lenni

No, pumit alkoivat sitten uroksilla, joista ensimmäisenä esiintyi Napos Udvarlo aka Uffe. Uffe sai erin ja sa:n, joten siitä tuli juniorivoittaja ja se sai j-sertin. Tämän jälkeen Kirka meni kehään. Kirka sai myöskin erin ja sa:n. Sitten oli valioluokka, jossa kilpailivat Napos Levente aka Lenni ja Napos Pazstor aka Paavo. Lennin ollessa pöydällä bulgarialaistuomarimme Nikolina Davidovska kaivoi kameransa esiin ja nappasi Lennistä kuvan. Ihmettelin tuomarin toimintaa, sillä en ole aiemmin nähnyt vastaavaa. :o No, molemmat valiouroksen saivat sitten erin ja sa:n, ja luokkavoiton nappasi Lenni. Sitten oli vuorossa PU-kehä. Kirka sijoittui siinä hienosti kolmanneksi ja sai samalla Viron sertin ja vacan, joka vahvistuu cacibiksi. Lenni oli ensimmäinen saaden TLNW-14 tittelin, Uffe toinen ja Paavo neljäs.

Tallinna Voittaja 2014 078

Sitten alkoivat nartut. Menimme suoraan kehään Innan kanssa. Ensin seisotimme koiria, jolloin tuomari tuli moikkaamaan molempia ja katsoi samalla molempien hampat (???). Sitten menimme kierroksen ympäri ja yksilöarvostelut alkoivat. Inna meni ensin ja sai erin. Sitten oli Hempukan vuoro. Nostin H:n pöydälle ja tuomari tuli tutkimaan Hempukan. Tuomari katsoi uudestaan hampaat ja tutki Hempukan. Hempukka oli hienosti, eikä välittänyt ollenkaan. ♥ Ehkä se tuomarikoulutuksen käytös olikin vain Hempukan päähänpistos...

Tallinna Voittaja 2014 083

No, sitten tuomari nappasi taas kameransa ja otti Hempukasta kuvan. Ajattelin, että nonnih, nyt se ottaa kuvan ja näyttää kaikille, että miten pumikin voi olla lihava ja ruma. :D Sitten menimme edestakaisin ja seisotin Hempukan vapaana tuomarin laatiessa arvostelua. Erinomainenhan sieltä sitten kuitenkin tuli! Kilpailuluokassa kiersimme yhden kierroksen, jonka jälkeen tuomari oli valmis ja MEIDÄT OSOITETTIIN YKKÖSPAIKALLE!!! Olin ihan ihmeissäni, eihän sen näin pitänyt mennä! :D Kehäsihteeri jakoi sitten ruusukkeet ja Hempukka sai SA:n, joten se sai myös sertin, eli sitä tuli Viron muotovalio! Lisäksi tuomari jakoi meille cacibin! Se on jo Hempukan kolmas, joten enää yksi cacib ulkomailta niin koira on C.I.B.! Näiden lisäksi Hempukalle pamahti myös Tallinnan Voittaja 2014-titteli. ♥ En voinut kuin ihmetellä, miten pieni pinkkikirsuinen possuni olikaan yllättänyt!
Vuorossa oli vielä ROP-kehä, ja siinä menimme ympäri monta kertaa, sekä yhdessä edestakaisin. Tuomari kuitenkin osoitti Lennille punakeltaisen ruusukkeen, mutta se ei kyllä enää yhtään haitannut. En voinut vieläkään uskoa, mitä H teki! ♥

Tallinna Voittaja 2014 088

Jäimme vielä seuraamaan ryhmäkehiä, sillä matkanjohtajamme Katariinan molemmat sakemannit olivat rotunsa parhaat. Toinen heistä, Karhukaarteen Aika Ehta eli Musti sijoittui vielä neljänneksi ykkösryhmästä! Tämän lisäksi päivän vielä kruunasi se, että Napos-pumit sijoittuivat vielä kasvattajaryhmässä sijalle BIS1!

Tallinna Voittaja 2014 018
^ Pk saksalainen mun makuun!  Icepower Dark Chocolate "Usva"

Laivamme lähti 19:30 Tallinnan satamasta ja Helsingissä olimme kymmenen aikaan. Vähän yli puolen yön olimme viimein kotona. Ei voi kuin sanoa, että olipas reissu! ♥

Tokotreeneniä häiriössä

Taas on vähän päivittely jäänyt, tosin ei meille ole mitään erityisempää tapahtunutkaan. Käytiin kuitenkin kuun alussa Eteläpuistossa Dellan kanssa treenaamassa Pepin ja Ketkun kanssa. Nyt raporttia siitä. (Kaikki postauksen kuvat (c) Peppi)

Lähdettiin Dellan kanssa bussilla kohti Eteläpuistoa heti koulun jälkeen. Bussiin meno jänskätti Dellaa kovasti, mutta bussin sisällä Della oli nätisti maaten paikallaan koko matkan. Matka kesti melkein puoli tuntia.
Jäätiin keskustorilla pois, josta käveltiin hämeenkatua pitkin Hämeenpuistoon. Siellä tavattiin Peppi ja Ketku. Ketku oli kasvanut ihan hirmuisesti ja Della pelkäsi Ketkua, eikä suostunut mennä edes haistelemaan sitä. Ketkua olisi kiinnostanut kovasti, mutta D halusi pitää siihen parin metrin välimatkan. Käveltiin sitten koirien kanssa Hämeenpuistoa pitkin Eteläpuistoon.
Siellä sitten Peppi meni Ketkun kanssa leikkimään ja itse tein Dellan kanssa vähän tokoa. Tehtiin perusasentoa, kaukoja, vähän noutoa, paikkista Ketku häiriönä ja kartioiden kiertämistä.


Perusasennon treenaus meni hyvin, neiti tuli oikealle paikalle nopealla vauhdilla. Ollaan nyt tehty perusasennon palkkaus ainoastaan tarketin avulla, koska Della seuraa kokoajan mun vasenta kättä, josta palkkaan sen. Silloin ongelmaa ei ole, jos laitan käden selän taakse, mutta jos se kuitenkin on normaalisti sivulla, Della saattaa tökkiä ja tuijottaa sitä. Silloin D ei myöskään keskity tuleviin käskyihin, vaan tapittaa kättä ja tarjoaa kaikkea mahdollista kuurona.
Tarketin avulla Della ei kuitenkaan tuijota kättä, vaan ottaa kontaktia odottaen tarketille vapautusta. Tarketin avulla ongelmasta ollaan siis selviämässä.

Kaukoja neiti teki tosi pätevästi, i-m ja m-i meni hienosti parin metrin päästä pelkillä suullisilla käskyillä. Seisomista koitin kerran ja se onnistui aivan täydellisesti, vaikka aiemmin ei olla sitä kokeiltukaan. Della teki sen luultavasti vahingossa, sillä seuraavalla kerralla neiti tarvitsi käsiavunkin ja tuli silti pari askelta eteenpäin. Seisomista siis pitää vielä harjoitella pienemmällä välimatkalla.


Nouto onnistui myös kivasti, vaikka sitäkään ei olla hirveästi tehty. En vaadi Dellalta ennen liikettä vielä perusasennossa pysymistä, kunhan vaan heitän kapulan ja koira tuo sen perille asti. Della toi kapulan monta kertaa suoraan käteen asti, täydellä vauhdilla. Hieno likka. :)
Pitotreenit ovat Della mielestä maailman inhottavin asia ja niitä me ei olla myöskään tehty. Ehkä myöhemmin, mutta nyt kun D kuitenkin noutaa kapulan mielellään ja tuo sen suoraan käteen, niin en ala tehdä sen kanssa mitään inhottavaa kapulan kanssa. En halua sille samaa hyi yök-asennettä kapulaa kohtaan kun Hempukalla on.

Paikkis meni hienosti, vaikka vieressä oleva Ketku aluksi hieman jänskättikin Dellaa. Tehtiin vaan lyhyitä pätkiä noin viiden metrin etäisyydellä, koska D ei ole ennen tehnyt paikkista koirahäiriössä. Neiti kuitenkin pysyi todella hienosti. :) Eniten häiriötä aiheutti ehkä Ketkun sijasta taaempana oleva vene, jonka suojus rapisi inhottavasti tuulessa. Kerran tuulen puhaltaessa siihen yhtäkkiä rajusti Della nousi ihmettelemään sitä, mutta muuten D pystyi hallitsemaan hermonsa ja pysymään paikallaan. Paikkiskin sujui neidiltä siis hienosti. :)



Kiertämistreenit meni myös hyvin, ja välimatkaa kartioon saatiin jo noin viisi metriä. Molemmat puolet sujuivat hyvin ja Della teki kierrot nopeasti. Palkkana toimi ensin pallo ja sitten Dellan lemppari, sammakkopehmolelu. Loppuun tein myös pari kertaa kiertämistä kahdella kartiolla (ts. repulla ja kartiolla :D) valssin omaisesti, eli agilityä varten. Della teki hienosti, vaikka aluksi vähän ihmettelikin kun ei saanut heti palkkaa.

Lopetettiin sitten vajaan tunnin päästä, kun pennut olivat jo ihan väsyneitä, eikä mikään meinannut enää kiinnostaa. Käveltiin yhtämatkaa Hämeenpuistoon, josta sitten äiti tuli hakeen meiät. Oli kyllä tosi kivat treenit, pian uudestaan! ;)

10kk ♥

Lupaan vielä tällä viikolla tehdä postauksen meidän Tallinnan reissusta! ;)