30.5.2014

Tärkeintä ei ole voitto, vaan tuplavoitto

Keskiviikkona käytiin pumitytsyjen kanssa pyörähtämässä mätsärissä. Halusin vähän lähteä kokeilemaan, että jäikö Dellalle mitään traumoja Järvenpäästä. (Postausta koristaa taas vanhat mätsärikuvat, paitsi viimeinen on ihan kys. mätsäristä)

Della ilmoitettiin viimeistä kertaa pieniin pentuihin ja Hempukka normaalisti pieniin aikuisiin. Dellan numero oli 11 ja Hempukan 93. Ja niinkuin arvasinkin, kehät menivät päällekäin. Juuri Dellan kehän alettua Hempukan kehä olisi alkanut. Onneksi saatiin kuitenkin siirrettyä Hempukka vasta seuraavaan pariin, joten pääsin ensin Dellan kanssa kehäilemään.
Tuomarina toimi Maarit Martikainen, kennel Living. Parina meillä oli basset hound. Ensin seisotettiiin koiria ja sitten mentiin ympäri. Yritin seisottaa Dellan vapaana, mutta se ei ihan onnistunut, koska käskyn saadessaan Della pysähtyy täysin, ja sen jalat jäävät aina huonoon asentoon. En kuitenkaan ehtinyt korjata Dn asentoa, kun mentiin jo ympäri. Della liikkui hyvin ja kierroksen jälkeen parimme meni yksilöarvosteluun ja siirryimme Dellan kanssa odottamaan vuoroa.
Nostin Dellan pöydälle heti kuin oli mahdollista ja ehdin laittaa sen seisomaan hyvin ennen tuomarin tuloa. Dellaa oli todella hyvin, eikä väistänyt tuomaria ollenkaan. :) Hampaatkin D näytti ihan kivasti, vaikka se ei siitä tykkääkään.
Sitten mentiin kolmio. Della peitsasi melkein koko matkan, joten menimme sen vielä uudestaan, jolloin D ei enää peitsannut ja meni muutenkin paremmin.
Sitten vielä seisotettiin ja tällä kertaa seisotin Dellan aseteltuna. Se onnistui suht. hyvin, vaikka Della vähän yrittikin nojata eteenpäin namia tavoitellen. Sitten menimme vielä kerran ympäri ja Della meni tosi kivasti, eikä peitsannut. Sitten vielä seisotettiin ja tuomari antoi meille sinisen nauhan. Olin kuitenkin tyytyväinen pikkulikkaan, koska se käyttäytyi normaalisti, eikä näyttänyt ollenkaan pelon merkkejä. :)

Sennin järkkäri 26.4.14 204

Siten olikin Hempukan vuoro. Nostin Hempukan virettä vielä vähän ennen kehää temputtamalla sitä, mutta samanlainen lahnailija se oli kehässä, niinkuin aina. Vapaa seisotus ei oikein muistunut Hn mieleen ja sen asentoa sai olla kokoajan korjaamassa. Pöydällä Hempsu meni hyvin ja nojaili yllättävän vähän. Hampaat se näytti normaaliin tapaan hienosti. Yksilöliikkeenä teimme kolmion ja Hempukka tuli taas kokoajan perässä, vaikka yritin sitä kuinka kannustaa. :/ Viimeisenä vapaa seisotus onnistui hyvin ja niinpä Hempukka sai punaisen nauhan.


Sitten sainkin taas vaihtaa koiraa ja hain Dellan sinisten kehään. Sinisen saaneita oli noin 7. Alkuun seisotimme koiria ja seisotin Dellaa aseteltuna maasta käsin. Neiti hieman hyöri ja pyöri, mutta keskittyi lopulta olennaiseen. Sitten menimme jokainen vuorollaan kehän ympäri. Della meni hiensoti, eikä peitsannut ollenkaan. Sitten seisotime taas ja tuomari tiputteli koirakkoja. Della seisoi todella hyvin, ja tuomari jätti meidät kärkinelikkoon. Sitten menimme taas ympäri ja D meni varsin hienosti peitsaamatta. Sitten tuomari vielä seisotutti pentuja hetken, kunnes oli tehnyt pätöksensä. Della keskittyi taas hienosti, eikä nojaillit eteenpäin yhtään.
SItten tuomari alkoi sijoitella. Sijoitettiin neljäs, sitten kolmas, ja lopulta jäljellä oli enää kaksi. Sitten nimettiin vielä toinen ja lopulta Della oli ensimmäinen! Olin ihan varma, että olisimme neljännet tai kolmannet, mutta pikkulikka yllätti taas! ♥

Sennin järkkäri 26.4.14 181

Sitten kävin nopeasti taas vaihtamassa koiran ja vuorossa oli Hempukan nauhakehä. Punaisten saaneita oli yli 10, joten ajattelin, ettei Hempukka varmaankaan sijoittuisi tuolla lahnailukäytökselläään. Seisotimme sitten koiria ja seisotin Hempukkaa vapaana. H oli todella tylsistyneen näköinen, mutta tassut olivat kerrankin oikeilla kohdilla. :D Sitten mentiin ympäri neljän porukoissa ja Hempukan liikkuminen oli taas hidasta ja laiskaa. Ehkä pitää vaan tottua siihen, että Hempukan kanssa ei voi juosta kuten Dellan kanssa. Näyttelypumi, heh. :D No, sitten taas seisotettiin ja tuomari alkoi sijoitella koiria. Taas sijoitettiin neljäs, kolmas ja sitten toinen, kunnes tuomari tulikin yllättäen kättelemään meidät ensimmäisiksi! Mikäs siinä jos tykkää lahnoista. :D Sitten tajusinkin, että mun molemmat koirat on menossa BIS-kehään. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin näyttää äidille, joka oli tullut kuskiksi, että miten Hempukka seisotetaan ja miten sen kanssa liikutaan. Äitihän ei ole koskaan esittänyt Hempukkaa tai ylipäätänsä mitään koiraa näyttelykehässä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. :D

palkintokuva 005
Hempukka PUN1 ja Della SIN1 ♥

BIS-kehässä kumpikaan pumi ei päässyt jatkoon, mutta molemmat menivät varsin hienosti. Äitikin vei hienosti Hempukan, ja Hempukka meni hyvin äitin kanssa. Della otti liikkuessa yhden laukka-askeleen, mutta muuten se kulki hienosti. Lopussa D vähän kyllästyi, mutta tsemppasi kuitenkin loppuun asti.
Hieno päivä loppujen lopuksi siis kummaltakin, en olisi ihan heti uskonut, että molemmat menisivät BIS-kehään asti. :D Della meni muutenkin hienosti väkijoukon ja telttojen seassa, eikä mennyt ollenkaan lukkoon vaan kulki reippaasti eteenpäin. Ja sehän oli oikeastaan ainoa asia, jota lähdimme mätsäriin hakemaan. ;)

25.5.2014

Järvenpää KR

Eilen oltiin sitten Järvenpäässä. Näyttely järjestettiin hiekkakentällä ja lämpömittari näytti liki 30 astetta. Sanomattakin selvää, että ei ollut hirveän mukava odotella kehää, kun aurinko paistoi suoraan kirkkaalta taivaalta. :/
Ennen kehää tapasimme Anjan ja Ninnin ja pääsin trimmaamaan Ninnin. Ihan kivannäköinen ja superhyvässä kunnossa oleva vanha rouva kaiken karvan alta paljastuikin. :)
Vähän ennen kehää menimme odottelemaan vuoroamme kahden myyntikojun väliin, jossa oli ainoa varjopaikka. Toisen kojun miesmyyjä päätti sitten tulla siitä välistä ja astui samalla Dellan päälle. Della pelästyi ihan älyttömästi ja jos olisin pitänyt sen hihnasta vähänkin löyhemmin kiinni, neiti olisi juossut auton alle. D oli ihan paniikissa. Lähdin sitten vaan kävelemään neidin kanssa, mutta eihän Della pystynyt ollenkaan rauhoittumaan. Sen häntä oli alhaalla ja se vilkuili kokoajan ympärilleen läähättäen hulluna. Jos lähestyimme vähääkin jotain myyntikojua, Della meni ihan lukkoon ja oli aivan sekaisin. Yritin sitten vähän juosta Dellan kanssa ja tarjota sille sen maksaherkkuja, mutta eihän se pystynyt niitä syömään. Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli itkeä, koska Della oli niin poissa tolaltaan. Menimme sitten äkkiä kehään, ja heti tuomarin nähtyään Della meni taas aivan lukkoon ja olisi halunnut juosta äkkiä pois. Onneksi tuomari viittoi sitten meitä menemään kehän ympäri, ja silloin Della nosti aavistuksen verran häntään ylös.


Tämän jälkeen menimme vielä edestakaisin, jonka jälkeen nostin Dellan pöydälle. Eihän siitä mitään tullut ja Della meni taas aivan lukkoon tuomarin lähestyessä. Jouduin pitämään Dellaa todella kovasti kiinni, ettei se lähtenyt tuomaria karkuun. Siinä vaiheessa alkoi iskeä hirveä viha ja pettymys, kun aina niin sosiaalinen Della oli ihan lukossa tuomarin tutkiessa sitä. Onneksi Della hieman rauhottui, kun tuomari jutteli sille. Hampaat Della näytti hyvin.


Tuomarin tutkittua Dellan, laskin sen maahan ja yritin seisottaa sitä. Della vilkuili jatkuvasti ympärilleen ja läähätti todella paljon. Se oli ihan paniikissa ja kaiken lisäksi sillä oli järjettömän kuuma. Tuomari arvosteli toooodella pitkää ja loppujen lopuksi kehäsihteeri nosti sinisen lapun.


Tuomari kertoi vielä suullisesti, että tänään Della ei ollut hyvässä kunnossa ja se oli todella ujo sekä epäluuloinen, sen takia EH.
"Good size. Could be more square in build. Well carried tail. Could have less stop. Good bite. Strong topline. Well carried tail. Typical angulation. Too short coat today. Good movement. Temperament OK."
Eipä tuomari hirveästi löytänytkään Dellasta mitään hyvää. Paitsi tuo kaksi kertaa mainittu "hyvin kannettu häntä", joka kaiken lisäksi vielä oli jotain aivan muuta kuin hyvin kannettu...



Kehän jälkeen oli jotenkin niin ikävä ja tuskainen tunne. Kerrankin kun Dellalla olisi ollut mahdollisuudet saada jotain (pumeja oli tosiaan ilmoitettu vain kaksi), niin sitten käy näin ikävästi juuri ennen kehää. Pakko sanoa, että jos olisin tiennyt aamulla mitä tulee tapahtumaan, en olisi lähtenyt. Niin hirveää oli katsoa Dellan olemusta.

Nyt vaan täytyy toivoa, että Dellalle ei jää mitään traumaa ja se on jatkossa normaali oma itsensä näyttelyissä.


Jotain positiivista päivään kuitenkin oli, sillä Ninni sai erin ja oli siten ROP-VET. :)


Kiitos Anjalle kuvista, kaikki tämän postauksen kehäkuvat (c) Anja. :)

19.5.2014

Mökkikauden korkkaus

Sunnuntaina oli niin lämmintä, että päätimme lähteä mökille koirat mukana, tietenkin. Hempukka sekosi täysin, kun se pääsi irti mökillä. Se juoksi veteen, juoksi ja paini Dellan kanssa ja leikki pallolla itseksensä. Höpsö ♥ Molemmat koirat kävivät uimassa, tosin Della kasteli vain jalkansa, se ei taida osata vielä uida. :D Kamerakin pääsi mukaan reissuun, joten saatte nauttia kuvapaljoudesta! :)

Sennin järkkäri 19.5.14 096

Sennin järkkäri 19.5.14 097

Sennin järkkäri 19.5.14 163

Sennin järkkäri 19.5.14 134

Sennin järkkäri 19.5.14 106

Sennin järkkäri 19.5.14 104

Sennin järkkäri 19.5.14 125

Sennin järkkäri 19.5.14 114

Sennin järkkäri 19.5.14 148
Riehumisen jälkeen nautittiin päiväluut. :)

Sennin järkkäri 19.5.14 087

Sitten vielä kuvia heti trimmauksen jälkeen. Hempukka ei ole niin huolellisesti trimmattu, pääasia oli vain, että saan siltä mahdollisimman paljon karvaa pois. :D

Sennin järkkäri 19.5.14 028

Sennin järkkäri 19.5.14 018

Tänään oli niin kuuma päivä, että jätettiin suosiolla valkkutreenit välistä. Pitkä lenkkikin lyhennettiin puolella ja se tehtiin vasta nyt illalla, kun alkoi olla jo hieman viileämpää. Sen jälkeen molemmat koiruudet olivat kyllä ihan poikki.

Sennin järkkäri 19.5.14 001

Sennin järkkäri 19.5.14 008
(kuva lauantailta, ennen trimmausta)

17.5.2014

Agiliitelyä

Eilen lähdettiin molempien tytsyjen kanssa Eteläpuistoon treenailemaan. Mukaan tuli myös Jenna, jonka lainakoira Kentsu odotti jo valmiina Eteläpuistossa. Tehtiin ensin rata, jonka jälkeen alotin Hempukan kanssa. Neiti sitten päätti laittaa kiukuttelumoodin päälle, joten saatiin tehtyä vaan kerran koko rata, ennenkuin neiti vietiin rauhoittumaan ja päästettiin Jenna ja Kentsu radalle. Kentsun aksailtua tovin, oli taas Hempukan vuoro. Nyt neiti teki jo ihan kivasti, ja saimmekin monta melkein-nolla -rataa tehtyä. Vähän H häiriintyy vielä ulkona, varsinkin variksista ja ihmisistä. Lisäksi neiti päätti tipahtaa keinulta, joten sitä sitten korjattiinkin lähes koko H:n loppu aika. Viimesenä tehtiin vielä yksi pätkä videolle, ja sen neiti sitten suoritti nollana läpi! :)



Dellakin pääsi tekemään hieman, ensin kokeiltiin radan alkua, mutta se oli liian hankala, joten sovellettiin sitten pieniä pätkiä, ja D teki varsin hienosti!









Della hakee jo yllättävän hyvin putkia ja takaakiertoja. Vielä pitäisi saada siivekkeiden välistä juokseminen (ts. hypyn yli meneminen) varmaksi. Sitten kun otan rimat käyttöön, niin silloin asia luultavasti helpottuukin, kun neiti hahmottaa paremmin esteen.

Loppuun kokeilin vielä Kentsua ja Jenna kokeili Hempukkaa. Lopputulos oli...noh, ehkä on vaan parasta, että pysytään omissa koirissamme. :D Oli kuitenkin hauska kokeilla taas maxikoiraa, varsinkin kun Kentsu on niin erilainen ohjattava.

Tänään vasta tajusin, että meillähän on viikon päästä Järvenpää KR! Trimmailin tänään sitten molempia, Hempukan lyhyeen kesäturkkiin ja Dellan näyttelyturkkiin. Huomenna niistä kuvaa! :)

14.5.2014

Hengissä ollaan

Pahoittelut taas, että kirjoittaminen on jäänyt. Itselläni oli tänään peruskoulun viimeinen koe, joten nyt postaustahti toivottavasti kiristyy! Postauksessa täytteenä kuvia menneeltä viikolta, kun koirat kävivät uimassa. :)

Sennin järkkäri 26.4.2014 002

Toissa vkloppuna oli tosiaan Tampere KV, jossa olin itse sunnuntaina talkoilemassa ja kuvaamassa pumikehän. Talvikauden talkootunnit tuli tehtyä, ja vähän jo kesänkin. Mukaan lähti myös näyttelystä tytsyille häkin alunen (turha kysyä edes, mitä väriä...), ohut noutajahihna Hempukalle (ja tämäkin yllätys yllätys vaaleanpunainen), hammasharjoja, uusi shampoo (joka ensi kokeilun jälkeen antoi tyydyttävän lopputuloksen, turkit tuntuivat taas silkkisimmiltä, ja molemmat tuoksuvat vieläkin siltä shampoolta, vaikka pesusta yli viikko) ja talkoolahjana kakkapusseja, tassupyyhe ja HauHau Championin hammasluita. 
Agilityssä alkoi tosiaan kesäkausi, ja meillä on vähän vaihtunut ryhmät. Ensinäkin voin ilokseni todeta, että Della on päässyt aloittamaan Saana Simolan ja Anna Hietakankaan pentualkeisryhmässä! Yksi kerta on jo takana ja voin että tota neitiä ♥ Ekalla kerralla vaan leikittiin ja otettiin vähäsen lähdössä pysymistä ja irtoamista eteenpäin. Della teki ihan mielettömän kivasti ja sai Saanaltakin paljon positiivista palautetta. :)

Sennin järkkäri 26.4.2014 068

Hempukan kanssa tehtiin päätös, että lopetetaan varsinaiset viikkotreenit, mutta jatketaan nuorten valkussa. Nykyään me siis treenataan vain kerran viikossa, paikkana Eteläpuisto. Aluksi sain vähän jännittää, että miten neiti menee ulkona, varsinkin kun ei ole mitään kentän rajoja. Takana on yhdet treenit ja Hempukka karkasi vain kerran radalta, josta olin yllättynyt! Se ei sentään ole koskaan treenannut ulkona ilman aitoja. Ainoastaan kepit olivat hankalat, kun maa oli hieman epätasainen, mutta niihinkin löytyi nopeasti jälleen rytmi. :)

Sennin järkkäri 26.4.2014 028

Viime viikonloppuna lähdettiin koko porukalla koiramaiseen tapahtumapäivään Eteläpuistoon. Dellan pääsi junior handleriin ja rimattomaan putkiluokkaan, ja Hempukka möllitokon ALO-luokkaan ja kilpailevien agilityradalle.
Ekana mentiin tokon luoksepäästävyyteen ja paikkikseen. Arvoin todella pitkään, että nollataanko paikkis. Lopulta sitten päätin, että H ei ole siihen vielä ihan valmis, joten ilmoitin kehäsihteerille, että me nollataan paikkis. 
Kehätarkastus meni kivasti, Hempukka meni ihan rohkeasti ja tuomari syötti neidille herkkuja, kun tiesi Hempukan varautuneisuudesta. 
Luoksepäästävyys oli huippu, neiti ei väistänyt, siitä 10. Heti riviin tultaessa H alkoi nostella etutassuaan ja mulkoilla muita koiria, joten paikkiksen nollaus oli hyvä päätös. Lisäksi Hempukan molemmilta puolilta nousi koira, joten sain itsekseni hyppiä ilosta; kerrankin olin tehnyt oikean ratkaisun. 
JH ja tokon yksilöliikkeet menivät kivasti päällekkäin, mutta lopulta kerittiin molempiin. Dellan kanssa mentiin eka junnuihin. Neiti oli varsin pätevä ja meni vaihdossakin hyvin. Tulos oli JH1.
Samaa ei voi sanoa Hempukan tokosta. Juoksin suoraan JH-kehästä sen kanssa tokokehään, joten tulokset olivat sen mukaiset. Seuruu ihme pelleilyä, jossain kohtaa todella kivaa, mutta käännöksissä jätätti ja lopulta oli muutaman metrin perässä. Hihnassa 9, vapaana 7½
Seuraamisesta maahanmenossa neiti päätti jäädä seisomaan ja meni vasta tokalla käskyllä maahan. Olin ihan ihmeissäni, sillä jäävät ovat olleet Hempukan bravuureja aina. Siitä 8
Luoksetulossa haukkui, kun oli ihan paineissa, siitä 8
Seuraamisesta seisomisessa valui aavistuksen, siitä
Estehypyn suoritti rituaalilla, ei ongelmaa, 10
Kokonaisvaikutus 10, en kyllä tiedä miksi, kun koira haukkui ja oli ihan pihalla. 
Pisteitä yhteensä 147, ALO2. Koira teki, mutta oli ihan paineissa, himmaili ja haukkui. Syytän huonoa valmistautumista, muuta en keksi.

Sennin järkkäri 14.5.2014 017

Kilpailevien rata
Tokon jälkeen oli pieni tauko, jonka jälkeen oli Dellan putkiluokka. Suoraan sanottuna jännitin sitä eniten. Della on tehnyt vaan kolmen esteen sarjoja, ja radassa oli liki 20 estettä. Rata oli lähinnä pelkkää suoraa, mutta sisälsi myös esim. valsseja. Radalle mentäessä olin ihan paniikissa, kun en yhtään tiennyt miten toi menee. Päätin, että me tehdään tää nyt vaan ihan harjoittelumielessä, pienenä kokeiluna. Mutta Dellahan repäs, ja teki aivan mahtavan nollan! Ajaksi tuli -34,82 sekuntia, kun ihanneaika oli 60s. Sijoitus oli 5/16, mutta olin ihan sika ylpee kakrusta! ♥ En ois ikinä uskonut, että likka tekee ekoissa mölleissään noin upeen nollan *.*

Kilpailevien radalle otin Hempukalle toisenkin startin, heti kun näin alkuradan. Oli kyllä todella inhottava rata. :D Toisella startilla se kuitenkin selvitettiin se puhtaasti! Ekalla kerralla H kävi haukkumassa tuomarin, yritti pelleillä kepeillä ja teki lentokeinun. :o Tehtiin sitten keinu uudestaan ja siitä tuli hyl. Onnkesi H meni ihan reippaasti sen tokalla kerralla, ettei jääny kammoo... Sijoitutiin sitten ekoiksi, kun medeissä oli meidän lisäkis vain yksi koirakko, joka sai hylyn. Yhteensä tuli vain kolme nollaa kilpailevien radalta. :D

Meillä oli siis varsin tulosrikas päivä ja sai kyllä olla molemmista hirmu ylpeä. ♥ Kulkeminen onnistui hyvin, ja vaikka välillä oli hankalaa vaihdella kahden koiran välillä, niin onnistuttiin kuitenkin siinäkin. :)



Ollaan käyty neitin kanssa nyt aika paljon koirapuistossakin. Della tykkää kovasti leikkiä muiden kanssa, kunhan on saanut ensin rauhassa tutustua. Hempukkakin lähtee aina välillä mukaan juooksuleikkeihin, mutta painikaveria siitä ei saa. :D On kiva ollut huomata, että nyt kun ollaan taas aloitettu koirapuistoilu, niin tytsyt ovat ryhtyneet taas leikkimään keskenään kotonakin. Hempukkahan ei ole pitkään aikaan ole leikkinyt Dellan kanssa enää, mutta nyt taas ne tykkäävät painia keskenään. :)

Sennin järkkäri 3.5.14 076

Sennin järkkäri 3.5.14 074

Sennin järkkäri 3.5.14 045

Sennin järkkäri 3.5.14 028

Sennin järkkäri 3.5.14 062

Sennin järkkäri 3.5.14 017

Hyvää loppu viikkoa kaikille! :)

1.5.2014

Vappupunnitus

Ensinäkin, hyvää vappua kaikille lukijoille!
Tänään aamulla olisi ollut mätsäri, mutta tällä kertaa tein koirista mielekkäämmän valinnan ja lähdin vain lenkkeilemään neitipumien kanssa. Tehtiinkin ihan reipas lenkki, vaikka matka jäikin noin lyhyeksi ajan loppumisen vuoksi. :/


Sennin järkkäri 10.1.14 123
Mätsärissä tammikuussa
Kolmen aikaan me lähdettiin tätini luokse viettämään vappua ja koirat jäivät kotiin syömään lounasluitaan.
Illalla punnitsin vielä likat, Hempukka painaa nyt 13,9kg ja Della 10,4kg. Elokuussahan Hempukka painoi 14,2kg, jolloin aloitimme sen laihduttamisen. Hempukan paino lähti silloin hyvin laskuun ja kerran käytiin jo alle 14 kilon. Talven aikana Hempukan paino kuitenkin nousi aivan liikaa, pahimmillaan Iso-pumi painoi jopa 14,5kg. Silloin siitä oikeasti tunsi, että läskiä oli kertynyt vatsaan ja kylkiluiden päälle. Vielä helmikuussakin Hempukka näytti selvästi lihavalta.

Pumin rotumääritelmässä lukee, että nartun paino on 8-14kg, josta ihanne on 10-12kg. Hempukka on kooltaan aika iso, joten rotumääritelmän mukaan se olisi nyt suurinpiirtein ihannepainoinen. Olen jutellut myös Hempukan sisarusten omistajien kanssa, ja Hempukan muutkin siskot emän lisäksi ovat Hempukan painoluokkaa.

Tällä hetkellä Hempukalla ei tunnu enää hölskyvää mahaa tai paksua rasvakerrosta kylkiluiden päällä. Luvut ovat vain lukuja, nyt Hempukka näyttää ja tuntuu normaalipainoiselta ja sehän on tärkeintä. :)

Sennin järkkäri 26.4.14 131
Nyt