
Eilen Della kävi vuotisrokotuksissa Hervannan Eläinlääkärissä. Kakara meni ihan mielellään sisälle, ja alkoi sitten kiljumaan kun piti vartin verran odotella odotushuoneessa. Päästiin sitten toimenpide huoneeseen ja nostin Tellan pöydälle. Tytsy rauhottui sitten samantien ja Tiina teki perustutkimuksen. Kaikki oli ok, paitsi etuhampaasta löytyi pieni lohkeama. Itse olin huomannut tämän jo aikaisemmin. Onneksi lohkeama ei ulottunut ikeneen asti, muuten Della olisi saanut olla yhtä hammasta köyhempi. :o Pitää nyt tarkkailla hammasta ja pestä sitä useammin.
Itse rokotus ei mennyt ihan putkeen. Della pieni herkkis alkoi heti kiljumaan ja kiemurtelemaan, kun piikki lävisti sen ihon. Koko eläinlääkäri raikui, kun Della huusi kuin pieni porsas. Piikin vaihdon jälkeen kolmannella yrityksellä, kun pidin Dellan päätä kainalossa, rokotus viimeinkin onnistui. Nyt ei sitten tarvitse kiusata pientä pariin vuoteen. :D
Eilen käytiin koirien kanssa myös pellolla juoksemassa, sieltä tämän postauksen kuvat. Eipä mennä uudestaan ainakaan heti, sain nimittäin sitten pari tuntia irroitella koirien turkeista jyviä...
Illalla oli sitten vielä Dellan aksa. Aluksi tehtiin vaan irtoamistreeniä. Della teki tosi hyvin ja lähti mun luota palkalle suoraan ja täysillä, eikä jäänyt ollenkaan kyselemään. Sitten tehtiin pientä rataa, joka oli aika haastava varsinkin nopeille koirakoille. Heti toisen esteen jälkeen piti valssata pussille, jonka jälkeen hyppy ja mutkaputki, josta sitten hyppy ja neljän esteen loppusuora. Otettiin vaan pari kertaa alun valssi, kunnes saatiin yksi onnistuminen. Jatkettiin sitten pussille. Alkuun otettiin niin, että Anna piti kangasta niin, että sieltä tuli vähän valoa. Della teki pari onnistunutta yritystä ja lopulta saatiin pussi valmiiksi. Seuraavat hyppy ja putki olivat helpot, Della irtosi sivulle putkeen tosi hyvin. Sitten tuli meidän kompastuskivi, eli hyppy, joka oli tosi kaukana putkesta ja kääntyi vasemmalle. Della sujahti aina mun selän taakse, vaikka kuinka yritin vastakädelläkkin vetää sitä esteelle. Loppuun saatiin onneksi onnistuminen ja siitä tehtiin sitten pari kertaa vielä loppusuora. Della irtosi hyvin Annan luo, kun vain keskittyi siihen. Lopetettiin sitten siihen treenaaminen, kun saatiin pari onnistumista.

Juttelin sitten vielä Annan kanssa ja mietittiin vähän Dellan äänenkäyttöä. Della nimittäin komentaa mua tosi herkästi, jos ohjaan sitä huonosti tai epäselvästi. Kun ohjaan sitä selvemmin ja Dee tietää mitä tehdä, se ei huuda ollenkaan. Ensi kerralla koitan myös itse olla sanomatta mitään, että ohjaisin sitä paremmin, enkä luottaisi suullisiin käskyihin. Näillä siis mennään ja katsotaan mitä tapahtuu. :)
Tänään sitten käytiin koirapuistossa pitkästä aikaa. Koirapuistossa oli meidän lisäksi iso pentu ja pieni brassi-basenji-mix. Hempu ja Della murisivat molemmille, eivätkä lähteneet ollenkaan leikkimään. Niistä on tullut kyllä ihan ihme murisijoita, heti huomaa kun ollaan pysytty omissa oloissamme pidempään. Kaikki uusi lenkki- ja treeniseura on siis enemmän kuin tervetullutta!!
Huomenna sitten valmistautumista sunnuntain erkkariin, johon vien meidän koiruuksien lisäksi FI MVA JV-10 Scirpasta Iegyöz alias Aatoksen. Saa nähdä miten käy! ;)