Ihan ensimmäiseksi pitää ilmoittaa, että mut ja Della on VALITTU KENNELLIITON TOKONUORTEN VALMENNUSRYHMÄÄN! Ihan huippua! Kuulin, että sinne oli ollut tänä vuonna tosi paljon hakijoita, joten on ihan mahtavaa, että me päästiin mukaan! Innolla odotan maaliskuun treeniviikonloppua! :)
Ja sitten asiaan. Lauantaina 10.1 oli herätys jo klo. 5:40, sillä varttia yli kuusi piti startata kohti Akaata. Iskä heitti meidät Jaanalle juuri seitsemäksi ja siitä sitten suunnattiin kohti Veikkolan PiskiPajaa ja pumien tokotreenejä.
Matkalla noukittiin vielä Pirita ja Taivas mukaan. Aivan loppumatkasta eksyttiin, joten oltiin hieman myöhässä. Onneksi vasta ensimmäinen koirakko oli mennyt, joten paljoa ei skipattu.
Koulutus alkoi siis klo. 9 ja kouluttajana meillä oli Angelica Leiman. Jokaisella koirakolla oli 20min treeniaikaa ja päivään sisältyi myös luento, lounastauko ja yhteinen paikkamakuu kokeenomaisesti. Dellan kohdalta päivä alkoi kahdentoista aikaan, kun heti lounastauon jälkeen tehtiin paikkamakuu. Otin Dellan ehkä hieman liian myöhään autosta, sillä Deellä oli ihan älyttömästi energiaa. Sain sen kuitenkin jotenkin rauhotettua pienellä lämppälenkillä.
Halliin mennessä Della oli todella nätisti, eikä nostanut ollenkaan kierroksia, vaikka reunoilla näkyikin aksaesteitä, ym. Melkein heti me mentiin jo kentälle ja Ansu teki kehääntulotarkastuksen. Dellalta se sujui ongelmitta, tosin juoksutarkastusta ei ollut, ainoastaan pienet rapsutukset. Sitten mentiin riviin ja aloitettiin paikkamakuu. Ei siis tehty ollenkaan luoksepäästävyyttä (tosin Deellä siinä ei ole mitään ongelmaa). Dellalla nousi hieman kierrokset, kun pyysin sitä perusasentoon, joten neidillä meni vähän hutiloinniksi. Kolmannella kerralla sain sen kuitenkin oikeaan kohtaan ja otin taluttiman pois. Dee meni ensimmäisellä käskyllä nopeasti maahan ja se jäi riviin rauhassa. Melkein heti Della laittoi päänsä alas (vaikken ole sitä sille opettanut). Kerran 2 min aikana Della vähän nosti katsettaan, kun ulkoa kuului ääniä, mutta muuten neiti pysyi rivissä todella hienosti. Perusasentoon Della nousi vähän huonosti ja hätäisesti, sitä pitää siis ehdottomasti muistaa treenata lisää!
Seuraavan kerran Della pääsikin treenaamaan kahdelta, kun oli meidän yksittäistreenivuoro. Niinkuin edellisessä postauksessa kerroin, tarkoitus oli tehdä liikkeiden välejä. Juteltiin sitten Ansun kanssa aluksi vähän erilaisista tavoista, miten liikkeiden välejä voi tehdä. Meille löydettiin sopivaksi tavaksi ihan normaali koiran vapautus ja sitten pomputtaminen palkkana. Kuitenkin samantien, jos koira sanoo jotain, niin heti kielto. Otettiin sitten ihan perusasentoa ja siitä vapautusta pomputtamalla. Della meinasi ensin purra käsiä, joten otettiin heti uudestaan. Seuraavalla kerralla vapautus ja pomputtaminen onnistui hyvin, eikä Della pitänyt äännähdystäkään! Della oli ihan täydellisessä vireessä, joten se myöskin keskittyi todella hienosti. Vitsit olin ylpeä. ♥
Seuraavaksi kokeiltiin seuruuseen lähtöä. Siinä kokeiltiin sellaista, että laitoin Dellan eteen nameja maahan ja kun seuruu oli alkamassa, annoin Dellan ensin syödä namit ja juuri kun Dee oli syömässä viimeistä namia, annoin seuruu-käskyn ja lähdin liikkeelle. Dellä lähti mukaan vähän huonosti, mutta se johtui liian pienistä nameista, joita se jäi sitten etsimään. Vinkki oli kuitenkin todella hyvä ja aiotaan kyllä tehdä lisää näitä treenejä! :)
Meillä oli vielä paljon aikaa, joten otettiin sitten kokeenomaista seuruuta. Della ei pitänyt taaskaan pienintäkään ääntä, vaan keskittyi hienosti. Ongelmaksi kuitenkin muodostui seuruuttaminen seinää kohti, jolloin Dellan kontakti tipahti. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli ihan odotettavissa, koska Della treenaa tokoa pääosin ulkona kentällä, jossa siis ei ole seiniä. Näitä treenejä pitää siis ottaa lisää, vaikka Ansun mukaan harvoin alemmissa luokissa koiria seuruutetaan noin lähelle seinää.
Sitten otettiin vielä jääviä. Aloitettiin maahanmenosta. Ensimmäisellä kahdella kerralla Dee jäi seisomaan (!?!), joten otin sitten erikseen pari maahanmenoa, joiden jälkeen neiti suoritti täydellisen maahanjäävän. :) Siitä heti seisomaan jääminen, joka sujui ensimmäisellä kerralla hienosti. Selkeästi ennakoiva merkki on auttanut tähän, vielä pitäisi ehkä keksiä maahanmenollekin oma ennakoiva, ettei menisi vahingossakaan sekaisin. Saatiin kyllä todella paljon huippuvinkkejä, näillä päästään taas jatkamaan vähäksi aikaa. ;)
Päivään sisältyi myös luento, jossa Ansu kertoi omasta tokotaustastaan ja yleisestikin tokosta. Oli kyllä todella hyvä mieleenpalauttelu ja paljon uutta tuli myös opittua! En nyt ala luennosta sen enempää kertoa, mutta tässä jotain sekavia muistiinpanoja, joita merkkailin jälkeenpäin:
- liikkeiden paloittelu opetteluvaiheessa
- tekninen- ja asennepuoli
- toko sisältää nopeaa ja hidasta tempoa, muista vaihtelun opettelu
- epäonnistumisien hakeminen -> koira tietää oikeasti mitä tehdä ja mitä ei tehdä (esim. paikkamakuu)
- tarkat treenisuunnitelmat etukäteen, ei luppoaikaa!!!
- treenejä ei venytetä!
- leikki: lelu poispäin koirasta
Itselle ainakin tuo treenien suunnittelu ja se, ettei treeniaikaa saa venyttää, on vähän sellaisia, joihin pitäisi panostaa. Kun yleensä mennään vaan "tekeen jotain", eikä siitä tule sitten mitään järkevää. :D
Mutta tosiaan oli kyllä hyvä luento ja muutenkin ihan huippu päivä muiden tokopumien ja omistajien seurassa! Kiitos vielä kaikille, mahdollisimman pian uudestaan! ;)