1.9.2015

Kuulumisia harrastusrintamalta

Koulujen alettua 11.8. ei ole ollut ihan hirveästi aikaa päivitellä blogia. Itsenäisille treeneillekään ei ole ollut aikaa kuin viikonloppuisin, ts. ollaan pidelty aikalailla tokolomaa nämä muutamat viikot. Meillähän piti olla koe 23.8, mutta jouduttiin lopulta peruuttaan sinne meno, koska serkun ristiäiset osuivat samalle päivälle. Toisaalta ihan hyväkin ettei päästy, koska niinkuin edellä mainitsin, treenit on jääneet todella vähälle. Kyllähän koira osaa kaikki uudetkin aloliikkeet, mutta häiriötä ja kokeenomaisuutta ei olla vielä saatu treeneihin lisättyä tarpeeksi. Todennäköisesti siis ilmoitan Dellan seuraaviin kokeisiin vasta lokakuulle, kun ensimmäinen jakso lukiossa loppuu, ja uusi, paljon kevyempi alkaa. Silloin sitten keretään treenaankin enemmän. :) (Postausta kuvittamassa muutama satunnainen ennenjulkaisematon kuva)

20411925891_773bdf8d9f_o

Lauantai-illasta päästiin kuitenkin pitkästä aikaa treenikentälle. Ajattelin treenata vähän erilaisempia juttuja, eikä vaan niitä perusseuraamisia, jääviä, jne. Aloiteltiin sitten ruudulla, koska sain viimein ostettua uudet tötsät Tigeristä hintaan 4e. :D Ollaan lähdetty tekeen sitä nyt kosketusalustan kanssa, joten ihan aluksi vahvisteltiin vain sitä. Kuitenkin heti, kun vein tarketin ruudun sisälle, neiti meni ihan sekaisin ja "kansi"-käskyllä kävi kiertämässä ruudun jokaisen tötsän ympäri. Aika taitavasti neiti kyllä vältteli ruudun keskellä olevaa tarkettia. :D Aloitettiin sitten ihan alusta, eli vein tarketin takaisin ruudun ulkopuolelle ja sitten pikku hiljaa siirsin sitä kohti ruutua. Saatiin tosi paljon onnistuneita toistoja, ja lopulta sain sitten tarketin ruutuun asti. Della ei (ihme kyllä) sekoittanut enää ollenkaan käskyjä, eli saatiin vielä tosi hyvät onnistumiset loppuun!

Sitten tehtiin muutaman kerran tunnari. Ollaan otettu siinä aika paljon pakkia, eli Dee on alkanut sählään ja ei malta haistella ollenkaan, vaan kokeilee satunnaisesti vain palikoita. Niinpä alkuun laitoin vain kolme tunnaria noin 20cm etäisyydelle toisistaan ja niiden päälle matalat avopääkartiot. Della malttoi haistella kaikkia palikoita ja merkkasi sitten hienosti omansa. Oikeastaan neiti nappasi kartion suuhunsa ja yritti saada sen alla olevaa tunnaria hampaisiinsa. :D
Koska Dee malttoi hyvin haistella, otin sitten kartiot pois ja lisäsin yhden palikan vielä. Dee malttoi haistella kaikki palikat, tosin maistoikin yhtä, mutta oman palikan se sieltä löysi ja lähti palauttamaan. Palkkasin siitä heti. Seuraavalla toistolla Dee teki samalla tavalla. Sitten otin tyhmänä vielä yhden toiston ja häslääminen alkoi. Della nappasi vain sattumanvaraisesti jonkun, eikä oikein malttanut haistella. Otin vielä yhden toiston ja samaa häsläämistä taas... en sitten viitsinyt enää ottaa toistoja, koska sama pelleily olisi todennäköisesti jatkunut.

Sitten tehtiin kapulan pitoa. Nyt otin treenattavaksi asiaksi irroituksen. Della välillä meinaa vähän ennakoida irrotusta ja kapula tipahtaa maahan mun käsistä. Nyt sitten hämäsin Dellaa koskettelemalla kapulaa ilman, että käskin sitä irrottamaan. Nopeasti Dee hoksasi jutun ja piti tosi hyvällä otteella loppuun asti. Vielä kuitenkin tarvitaan tähän liikkeeseen häiriötreeniä. Nyt kokeilin ekaa kertaa myös tehdä liikettä Dellan edessä ja se on kyllä kieltämättä vähän helpompaa, kun ei tarvi kurotella kapulaa. Näin pitää siis tehdä jatkossakin.

_SAM9411

Loppuun tehtiin vielä muutama luoksari, sekä seuraamisen perusasentoja. Yhteensä tehtiin kolme luoksaria, joista vika oli vauhtiluoksari, eli vapautin palkalle jo puolessa välissä, kun vauhti oli maksimissaan. Kaksi ekaa olivat hyviä, mutta vauhti tippui raville jo vähän puolenvälin jälkeen. Della kuitenkin tuli hiljaa ja perusasento oli hyvä.
Seuraamisen perusasentoja tehtiin imuttamalla, koska perusasennot olivat tooodella edessä kun kokeilin vähän Dellan seuruuta. Imuttamistoistojen jälkeen pa:n paikka olikin sitten huimasti parempi! Seuruu vaikutti muutenkin paljon rauhallisemmalta, eikä niin kiihkeältä kuin Deellä yleensä.

Saatiin siis hyvät onnistumiset loppuun, vaikka alussa meinasikin vähän usko kadota neidin touhuihin. :D Kyllä se osaa, kun vähän vaan jaksaa kuunnella ja keskittyä.

Agilitystä voisin kertoa sen verran, että Della on nyt mennyt erikseen 12 keppiä! Muutaman kerran kokeiltiin myös radan yhteydessä ja neiti oli toosi pätevä, mutta vikaa väliä ei malttanut enää mennä. Dellalle onkin muodostunut vikoista väleistä ne vaikeimmat, kun rytmi meinaa vähän kadota pujotteluasennnon noustessa ja vauhdin hidastuessa, eikä neidillä oikein enää riitä kärsivällisyyskään. Vielä kun saadaan alle varmoja kepittelyjä radan yhteydessä, niin vähän kuumottaisi ilmota neiti kisoihinkin...