... tai paremminkin tekemättömyydet. Viime postausten jälkeen ei olla oikeastaan treenattu ollenkaan. Muutaman kerran ollaan käyty Dellan viikkoaksassa, mutta muuten ollaan lähinnä lenkkeilty ja temppuiltu kotona. Syynä jälleen kerran koulu ja siitä johtuva jatkuva väsymys.
Tokomotivaatio on ollut hukassa jo oikeastaan kunnon talven alkamisen jälkeen, koska meillä ei ole ollut oikein mitään paikkaa missä treenata. Ulkona on ollut liian kylmä ja meidän treenikentät on jäädytetty luistinradoiksi. Hallillekaan en ole omistanut avainta enää pitkään aikaan ja irtovuorot tuntuvat vähän liian kovilta sijoituksilta. Inhottaa ja ahdistaa koko tilanne, varsinkin kun tietää, että pitäisi taas treenata, mutta treenitauko vaan venyy ja venyy.
Itse treenien ajatteleminenkin tuntuu väliltä ahdistavalta, kun tiedän sen ongelman, mitä pitäisi treenata. Me siis junnataan edelleen ruudun ja merkin kierron kanssa. Della ei vaan käsitä, miksi sen pitäisi etsiä jotain törppöjä kentältä, kun aina on vaadittu katsekontaktia. Jonkin verran ollaan kokeiltu treenata törpön etsimistä kotonakin ihan sisätiloissa, mutta silloinkaan Dee ei tunnu saavat juonen päästä kiinni. Dellan mielestä on ihan ok olla kontaktissa siihen asti, kunnes pitää lähteä juoksemaan johonkin ja sitten haahuilla matkan varrella kun määränpää ei löytynytkään. Mutta kun mulle se ei ole ok.
Eli ohjaajan asennevika estää meidän treenaamiset nyt ainakin joksikin aikaa. Lisäksi kun keksisin missä me voidaan treenata, niin olisi ihan jees...
 |
| Jenna ja App kävi moikkailemassa meitä kuun alusta |
Kunnon angstipurkautumisten jälkeen vähän kivempia juttuja, nimittäin käytiin korkkaamassa kisaura meidän kakkoslajissa eli agilityssä. Tiistaina käytiin tosiaan iltakisoissa TamSKin hallilla juoksemassa kaksi rataa tuloksin 10 ja hylky. Agirata oli tosi kiva, kunnes tuli kepit. Dee kävi ihan kierroksilla eikä malttanut keskittyä oikeaan väliin menemiseen. Työnsin Dellaa myös ehkä hieman liikaa kepeille päin, jolloin se hakeutui väärälle puolelle. Putkelle takaaleikkausta neiti ei vieläkään kestä, joten siitä rapsahti sitten toinen kielto. Muuten rata meni hienosti, paitsi lisäksi mainittakoon vielä kontaktit. Della hidasteli puomin yläosassa, luuli ehkä sitä keinuksi? A:n alastulokontakti olisi myös saanut olla hieman nopeampi. Kävin kurkkaamassa Dellan etenemän ja aika huonoksihan se jäi, kun tuli kaikenlaisia mutkia matkaan. 3,39 m/s vauhdilla neiti paineli loppujen lopuksi. Radan jälkeen fiilis oli kuitenkin hyvä!
Hypäri olikin sitten yhtä sähellystä. Della jäi hieman selän taakse ja päätti juosta nätisti hypyn ohi suoraan edessä olevaan putkeen. Kepeillä oli lisäksi taas ihme sähellystä, eikä neiti millään malttanut keskittyä. Putkella taas olin myöhässä, joten neiti jäi pyörimään ihan reilustikin eteen. Vikakin putki oli Dellan mielestä ihan tyhmä, eikä neiti olisi sinnekään millään halunnut mennä. Alla kuitenkin video meidän suorituksista, niistä saa todennäköisesti paremman kuvan meidän menosta :D
Kisojen jälkeen olin ihan hyvillä mielin, vaikkei tuloksista juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Della oli kuitenkin ekaa kertaa kisaamassa ja sain olla siihen tyytyväinen, koska se suoritti juuri omalla tasollaan ratoja. Della ei ottanut paineita kisatilanteesta, eikä esim. varastanut lähdöstä. Kierrokset oli neidillä kokoajan vähän turhan ylhäällä, mistä johtui ajoittainen sählääminen. Ehkä muutaman lisästartin jälkeen neiti olisi voinut alkaa keskittymäänkin.
Saatiin siis haluttua kisakokemusta ja -rutiinia, jota lähdettiin hakemaan. Aloin jo heti katselemaan meille uusia kisoja, eli uutta matoa vaan koukkuun! :)
Sitten palaaminen niihin vähän ikävempiin asioihin, eli Hempuun. Neidin iho-ongelmat vaan jatkuvat. Kanaton ruokavalio ei auttanut, eikä kipulääkekuuri. Hempu edelleen rapsuttaa itseään todella paljon ihan verille asti, sekä lisäksi pureskelee tassujansa, taipeitansa ja selkäänsä. Suurelta osin koiran iho on siis punainen ja isoilla ruvilla. Huoli on edelleen kova, eikä mikään tunnu toimivan. En mitenkään pysty uskoa, että kyseessä olisi vain ruoka-aineallergia, koska oireet ovat niin voimakkaat. Stressi saattaisi olla yksi tekijä, mutta vaikka miten yritän saada neidin arjen mahdollisimman stressittömäksi, oireet pysyvät samana. Lisästressi kyllä selvästi pahentaa raapimista, mutta tämän stressittömämmäksi en neidin arkea saa.
Hempulle on nyt varattu hiihtolomalle fyssariaika, koska koko koira tuntuu olevan jumissa pakonomaisen itsensä syömisen ja raapimisen takia. Kylmät kelit ovat vielä pahentaneet asiaa, vaikka lenkit olivat pahimpien pakkasten aikana minimissään ja silloin Hempulla oli aina botti päällä. Toivon todella, että fyssarilla käynti helpottaisi tilannetta edes hieman ja saataisiin tietää, jos koira on selvästi kipeä jostain. On ihan hirveää katsella koiran olemusta, kun huomaa, ettei kaikki ole hyvin.
Vähän mollivoittoista meidän arki on siis ollut, mutta eiköhän tämä taas tästä. Välillä näiden pumituksien kanssa vaan tulee alamäkiä vastaan, mutta niistä sisuuntuneena jatketaan taas matkaa kohti uusia haasteita. Nämä on näitä koiraharrastuksen eri puolia, jotka tekee tästä koko jutusta yksinkertaisesti niin parhaan.
Pssst, mut löytää nykyään myös snapchatistä nimeltä sssennniii, sieltä voi seurailla meidän elämää hieman aktiivisemmin, kun blogin päivittely jää niin usein. Saa myös heitellä omia nimimerkkejä kommentteihin, jos menossa mukana on myös koiria ;)
