17.7.2017

Mä menen läpi pimeyden vaik meri heiluttaa mua

Sitten puolestaan tokotreenipostaus! Käytiin ahkerasti ennen koetta treenaamassa, mutta tälle viikolla tuli nyt vain kahdet treenit, tosin tässä tapauksessa laatu korvaa määrän! Aloitetaan vaikka meidän etäpalkkaprojektista, joka päästiin aloittelemaan jo ennen viime sunnuntain koetta.
Taas hallilla... :D
Oon siis uhrannut nyt tosi monta ajatusta Dellan siirtymäongelmaan. Kokeissa se vain paineistuu palkattomuudesta, joka ilmenee äänenä. Sosiaalinen palkka ei toimi ollenkaan - kehut ei tunnu menevän perille ja koskettaminen inhottaa. Niinpä päätin, että selvä sitten, jos sosiaalinen palkka ei toimi. Silloin Dellan on vain opittava, että myöskään kehässä sitä palkkaa ei tule, joten kierroksia on turha ruveta nostamaan jokaisen liikkeen jälkeen. Tästä lähti ajatus etäpalkkaan. Jos palkka siirtyisi multa sinne kehän reunalle, niin silloin Della ei myöskään osaisi vaatia sitä multa äänellä.
Aloitettiin treenaaminen sitten niin, että etäpalkka oli ihan lähellä ja palkkasin Dellan sinne välillä kesken liikkeen ja välillä siirtymästä. Pikku hiljaa Della oppi ampaisemaan suoraan palkalle, kun sai palkkasanan. Samalla alettiin tekemään pidempiä liikesarjoja. Samalla huomasin, että Dellan peruasentoon nousemisessa ja lähdössä tapahtuneet äänet katosivat. Näin jälkeenpäin ajateltuna myös Dellan vire oli silloin jo ihanteellinen ja koira oli väsynyt kuumuudesta, joten hiljaisuus saattoi johtua myös muista tekijöistä - tai kaikista yhdistettynä. Joka tapauksessa edistystä alkoi näkyä ja aloin olemaan varma tämän projektin onnistumisesta. Della jaksoi tehdä jo muutamaa liikettä vaille avoimen kokonaan äännellen vain hieman siirtymissä (ei tehty ruutua ja merkinkiertoa). Eli toisin sanoen, kun virettä nostavia liikkeitä ei ollut, etäpalkka toimi todella hyvin.
Käytiin sitten hallilla tekemässä kiertoa ja ruutu etäpalkalla. Ääntä tuli lähdöissä, mutta etäpalkka toimi kivasti. Seuraavaksi sitten oli aika yhdistellä palapelin palaset, eli vuorossa oli kokonainen avo etäpalkalla. Etäpalkka jätettiin kehän ulkopuolelle ja muutaman kerran päästin Dellan kehästä palkalle ennen koetreeniä. 
Koetreeni ei oikein onnistunut. Ääntä tuli ihan liikaa, mm. seuruussa ja perusasentoihin noustessa. Della nosti kierrokset ihan tappiin jo ruudun ja merkinkiertojen bongauskäskyistä, eli jo silloin alkoi ääntely. Merkinkierto varsinkin oli äänekäs, ruutu vähän parempi. Noudossa myös ääniä. Siirtymissä Della oli hyvin mukana, mutta kitisi. En sitten tiedä johtuiko ääntely hallista (nostattaa virettä) vai epäonnistuneesta etäpalkasta. Della kyllä tuntui tietävän etäpalkan odottavan sitä, koska juoksi sitten sinne täysillä, kun vapautin sen. Kokeessa puolestaan Della ei muistanut yhtään etäpalkkaa, kun vapautin sen sille kehän jälkeen. Eli koetilanteessa etäpalkka ei vielä toiminut, johtuen ehkä suorituksen pituudesta. Luvassa siis lisää kestoa etäpalkalle!

IMG_20170705_114108
Kaikkensa antanut ja onnellinen pumi ♥
Dellalle on muodostunut kaukoista ongelma. Viime kokeessa se ei noussut toiseen istumiseen eikä mennyt maahan ekalla käskyllä. Samaa se on tehnyt nyt myös treeneissä, eli kahden ekan vaihdon jälkeen se ei suorita vaihtoja ekalla käskyllä. Kaukot on nyt siis tehotreenissä, että saataisiin ne taas toimimaan. Mukaan ollaan otettu jo seisomistakin, tosin vain m-s, i-s ja s-i, koska s-m-vaihto ei vielä kestä yhtään etäisyyttä tai muuten Della tulee eteenpäin. Välillä Della ei myöskään malta mennä kunnolla s-i-vaihdossa taaksepäin, mutta korjaa kyllä heti seuraavalla toistolla. Seisomisen mukaan ottamisella saadaan vähän kaukopakkaa sekoitettua ja Dellasta on selvästi mielekkäämpää tehdä kaukoja, kun se ei etukäteen tiedä seuraavaa vaihtoa. Della ei ole kertaakaan jättänyt istumista tai maahanmenoa tekemättä ekalla käskyllä, jos ollaan otettu myös seisomista.
Myös Dellan vahvimmassa liikkeessä, noudossa, on ilmennyt ongelmia. Jostain tuntemattomasta syystä Della pitää aina pienen äänen, kun tarttuu kapulaan. Sen lisäksi ääntä tulee helposti myös perusasentoon tullessa. Kapulaantarttumisääni vaikuttaa olevan aika hankala ongelma, koska ollaan kokeiltu jo namia kapulan edessä ja pysäyttämistä ennen kapulaa, mutta kumpikaan ei toimi. Seuraavaksi varmaan kokeillaan iskunoutojen avulla, jos kiire saisi Dellan tarttumaan kapulaan nopeammin ilman ääntä.
Maanantaina käytiin tekemässä hallilla puomin ohella myös vähän voivoijuttuja. Metallinouto alkaa näyttämään jo ihan kivalta! Kapulaan tarttuminen ei ole ongelma ja ääniäkin on tullut ylipäätänsä todella vähän. Välillä Della meinaa vielä ohittaa esteen takaisin tullessaan, varsinkin jos heitän kapulan vinoon ja esteessä on neljä lautaa. Mitä vähemmän hypyssä on lautoja, sen paremmin Della hyppää sen kapula suussaan. Kapula suussa hyppääminenhän on selvästi raskaampaa koiralle, koska silloin se ei saa apuja hyppäämiseen etuosasta niin paljon (näin muistelisin kuulleeni yhdellä luennolla). Lisää siis hyppyjä kapula suussa, jotta voima ja tekniikka paranee.
Harjoiteltiin myös seuruuseen lähtöä makaamisesta, istumisesta ja seisomisesta. Vähän nihkeästi Della lähti mukaan, jos otin vähänkin sivuetäisyyttä (voittajan ruutua varten). Vauhtia alkoi kuitenkin tulla lisää, kun heti "seuraa"-käskyn jälkeen palkkasin Dellan mun luota lelulla. Silloin kuin seuraamaan piti tulla viereltä ongelmaa ei ollut. Tehtiin jopa yksi kokonainen zeta ja Della toimi kuin unelma! Kaikki asennot nopeita ja varmoja, sekä seuruuseen lähdöt olivat hyviä ja hiljaisia. Tästä taitaakin tulla meidän bravuuriliike?
Tehtiin myös muutama lyhyt koetreeni ja koska Della tuntui olevan tosi hyvässä vireessä, kokeilin siirtymiin vähän uudenlaista taktiikkaa. Kehuin Dellaa rauhallisesti, josta vapautin sen kävelemällä itse Dellasta poispäin. Della oli tosi avoin ja hypähti jopa muutaman kerran, ihan kuin se olisi ottanut kehut vastaan. Välillä tuli vähän ääntä, mutta se oli enemmänkin ihmettelyääntä, eikä "missä palkka"-ääntä. Olin tosi yllättynyt, miten Della reagoi, joten eiköhän tälläinen siirtymätaktiikka mene suurempaan tarkasteluun ja kokeiluun. Tähän tietenkin liitetään sitten etäpalkka, jos taktiikka ottaa toimiakseen.

IMG_20170707_121318 (2)
Maanantaian tehtiin myös kapulan nappaamista vauhdista (esim. evl:n kiertonoutohässäkässä)!
Vähän vielä epävarmasti neiti nappaa kapulan, mutt eiköhän toistojen myötä myös varmuus ja vauhti kasva!
Voittajajuttuja jatkettiin myös perjantaina, kun lähdettiin Nalkalan puistoon treenaamaan Iitun ja Sakun kanssa. Päästiin tekemään tunnaria (pitkästä aikaa!) liikkuroituna. Välimatka palikoille tosin oli vain 3-4m ja palikoita oli 8(?). Tehtiin viisi tunnaria, joista jokaisella Della toi oman! Ekalla toistolla Della meni palikoille vähän turhan innokkaasti ja palikoita lenteli, mutta muilla toistoilla neiti oli ihan nätisti. Mulla on ollut paha tapa käyttää aina tiettyä palikkaa "omana", joten kun vikalle toistolle otettiin uusi "oma" palikka, niin Dellalla meni tosi kauan haistellessa. Olin kuitenkin ihan tosi ylpeä neidistä, kun jaksoi haistella ahkerasti, vaikka välillä näytti, että Della hermostui ja oli jo nappaamassa väärän. Lopulta kuitenkin oma löytyi, joten jatkossa treenataan vain kerran samalla "omalla" palikalla...
Siellä ne istuu :D
Koiraseura hyödynnettiin myös tekemällä paikkis, eikä nyt tietenkään ollut mitään ongelmia. Tehtiin myös vuorotellen maahanmenoja ja istumisia, joita ollaan viimeksi treenattu tokonuorten leireillä. Vähän aikaa Dellalla menikin, että muisti olla reagoimatta Iitun käskyihin. Tämän jälkeen Della tapitti mua hievahtamatta omaan käskyynsä asti. Pätevä otus.
Ruutuun Della sai juosta muutaman kerran niin, että Iitu oli käynyt rakentamassa sen ja viemässä sinne namitarketin. Della bongasi ruudun taas tosi kivasti ja meni hyvällä vauhdilla ruutuun asti. Maahanmenoon Dee tarvi toisen käskyn, mutta muuten hieno ruutu kokonaisuudessaan. Välillä Della on tehnyt treeneissä tota, että ei suostu menemään maahan ekalla käskyllä. Tiedä sitten mistä sekin johtu...
Perjantain ehdottomasti vaikein treeni oli merkinkierto kapula ja palikka häiriöillä. Iitu oli siis laittanut kapuloita ja palikoita suoraan matkan varrelle, joten Della ei tiennyt niistäkään ennen liikettä. Ensin Della tarjosi kapuloiden tuontia ja lopulta kiersi niitä. Kieltämättä aloitettiin treeni ihan liian hankalasti pitkältä etäisyydeltä kartioon, jolloin Della ehti tehdä monta epäonnistumista heti alkuun. Della alkoi vähän turhautua, joten otettiin sitten toistoja todella läheltä ja super lelupalkalla. Pian saatiin etäisyyttä kasvatettua noin 20 metriin, mutta sitten Della ei enää uskaltanut irrota kartiolle asti, vaan jäi kiertämään etummaisia kapuloita. Kävin sitten näyttämässä vielä kartiota, jolloin saatiin onnistunut suoritus. Lopulta saatiin jopa 25m etäisyydellä onnistunut toisto, joten siihen oli enemmän kuin hyvä lopettaa!

Siinä olikin sitten pikakatsaus meidän viimeisimpiin tokojuttuihin, onnittelut niille, jotka jaksoivat lukea koko postauksen... Huomenna jatketaan heti aamusta tokon parissa, kun lähdetään Hakametsään tokoileen ihan uudessa seurassa!

10.7.2017

Ku tuuli on tarttunu sateenvarjoon oon heittäny sen helvettiin

Kirjoittelin kisapostauksen yhteydessä meidän kontaktiongelmasta. Ostin meille hallille omatoimitreenioikeuden heinäkuuksi, joten päästään nyt urakalla tahkomaan kontakteja nopeimmiksi. Viime viikon maanantaina lähdettiin Jaanan ja Irman kanssa sitten katsomaan, miltä ne kontaktit näyttävät ja mitä niille pitäisi tehdä. Kokeiltiin muutaman kerran puomia, jolloin Della jäi liian ylös, eli sen etutassut eivät tulleet maahan asti. Dellalla ei siis ole selvää paikkaa puomin kontaktilla, jonka vuoksi se saattaa hidastaa. Tässä konkreettisesti, mitä kaikkea kokeiltiin ja mihin päästiin.



Alkutilanne näyttää videolla vähän turhan hyvältä (nopealta), vrt. mitä se on esim. kisoissa. Tehtiin sitten kontaktin paikkaa nami- ja lelupalkalla, ilman mun liikettä ja liikkeellä. Tarkoitus oli, että Della tulisi reippaasti 2on2off-asentoon ilman hidastuksia. Varsinkin, kun mulla oli lelu kädessä ja juoksin Dellan ohi, se tuli varsin ripeästi! Kuitenkin, jos otettiin puomi kokonaisena heitsaten, Dellalla tuli vähän paineita, eikä se mennyt suoraan kontaktille. Videolta muuten voi huomata, että Dellan oma versio 2on2off-asennosta on 3on1off, ihana :D

Sitten A:n vuoro, joka on selvästi ongelmallisempi. Videolta taas esimerkkiä.



Ei oikein löydetty muuta tarkempaa ongelmaa, kuin että Della ei osaa mennä harjannetta hyvin ja se alkaa hidastamaan heti alastulolla. Kokeiltiin pumppereita, mutta Della silti meni huonosti harjanteen, eikä pompannut pumppereiden yli. Pitää siis vielä yrittää keksiä jotain, että saisin Dellan ensinäkin hyppäämään harjanteen yli ja menemään vielä laukalla kontaktille asti.

Puomin kanssa tultiin siihen tulokseen, että palataan ihan laatikkotreeniin, jotta saataisiin Dellalle ajatus, että kontaktille asti voi laukata. Laatikon kanssa treenit sujuivat kivasti, joten tänään käytiin hallilla tekemässä pelkkää puomin alastuloa erillisenä. Treenit sujui odotettua paremmin ja Dellahan uskalsi laukata ihan kontaktipinnalle asti! 



Näitä treenejä jatketaan vielä muutaman kerran, ja sen jälkeen olisi tarkoitus alkaa nostaa alastuloa esim. pöydän päälle ja vaatia edelleen laukkaa. Innolla odotan, mikä tän projektin lopputulos on! A:n kanssa tosin en vieläkään tiedä mitä tehdä, mutta toivon, että sekin lähtisi nopeutumaan, jos puomin alastulokin.

Sulje kaikki aistit niin tää helpottuu

Sunnuntaina lähdettiin sitten ajoissa kohti TamSKin hallia, jossa tokokoe järjestettiin. Sain Dellan hyvin valmisteltua molempiin kehiin, joten ainakin se onnistui tällä kertaa. Paikkis oli ennen yksilökehiä ja meidän suoritusvuoro oli viimeisenä, joka on meille ehkä mieluisin vuoro.
Paikkiskehään lähdettiin hyvin mielin. Riviin kulkiessa Della ei oikein pysynyt "mukana"-käskyllä kontaktista, koska tuomari Harri Laisi oli suorittanut juoksutarkastuksen kehään mentäessä ja Della oli vähän järkyttynyt miestuomarin kopeloidessa sitä. Rivissä sain siihen kuitenkin hyvin kontaktin, vaikka asentoa korjatessa Della kitisikin vähän. Jätettyäni Dellan riviin kuulin heti kitinää ja kun käänsin päätä niin Della makasi maassa. Della ei ole koskaan tehnyt niin treeneissä eikä kokeissa. Tuli heti mieleen tilanne viime kokeesta, kun jätin Della luoksarissa maahan, koska silloinkin se kitisi lähtiessäni sen viereltä. Viime kokeen huono fiilis palasi samantien mieleen ja olin todella pettynyt, koska paikkiksen nollaaminen käytännössä tarkoitti ykköstuloksen menettämistä.
Yritin parhaani unohtaa paikkiskehän tapahtumat heti kehän jälkeen, jotta pystyisin keskittymään vielä yksilökehään. Katsoin muutaman koirakon suorituksen, että näkisin mm. seuruukaavion ja liikkeiden lähtöpaikat, jonka jälkeen lähdin valmistelemaan Dellaa. Mentiin tekemään vähän seuruuta ja jääviä etäpalkalla niin, että sain Dellan myös hieman väsymään. Ehkä vähän liian aikasin menin juottamaan Dellan, koska se ehti sen jälkeen hieman jo nostaa virettään kehään. Tehtiin kehän vieressä vielä muutamat etäpalkat namikipolle, ja siitä sitten suoraan kehään hyvällä fiiliksellä.


Seuruusta maahan: 10 - Ei mitään moitittavaa, paitsi tietenkin ääni lopussa. Seuruu oli hieno!
Ruutu: 8 - Bongaus taas tosi hyvä! Vähän jo Dellalla vire nousi, kun tajusi, että nyt tehdään ruutu. Muutamat haukahdukset siis lähtiessä, mutta vauhti oli tosi kiva! Ennen ruutua tiputti kuitenkin raville ja jäi vähän liian eteen. Maahanmenossa pieni ääni. Perusasentoon Della ei suostunut millään nousta, koska oon tietenkin viime aikoina torunut sitä äänekkäistä istumisista... lopulta neljännellä käskyllä Della nousi, mutta tuomari kuuli käskyistä vain kaksi, kiitos Dellan kitinän. :D
Luoksetulo: 7,5 - Meni vasta tokalla käskyllä maahan äänien saattelenema. Onneksi kuitenkin jäi hiljaa maahan, eikä alkanut kitisemään niin kuin viime kokeessa. Lähti tulemaan hyvällä vauhdilla, mutta äänteli myös. Taas vauhti tippui raville hyvissä ajoin ja samalla Della aloitti taas ääntelyn. Tosi huono suoritus Dellalta, ehkä viime kokeen kaaos-luoksari oli jäänyt mieleen ja edeltävänä liikkeenä vireen kattoon nostava ruutu osasyyllisinä.
Seuruu: 9 - Ehdottomasti kokeen parhain liike Dellalta. Ääniä tuli vain ekassa istumisessa ja siitä lähdössä, juoksusta hidastaessa ja tietenkin peruutuksesta. Peruutus muutenkin oli aika hirveä. Muuten tosi kivannäköinen seuruu hyvällä kontaktilla.
Estehyppy: 8,5 - Ääntä käskystä, laskeutumisessa ja perusasentoon tulossa. Muutenkin vähän löysä suoritus.
Nouto: 8,5 - Huoh, meidän koenoutoihin on näemmä tulleet myös äänet mukaan. Ääni lähdössä, tarttuessa kapulaan (tätä on muuten hankala lähteä kitkemään pois) ja perusasentoon tullessa. Muuten hyvä nouto.
Seuruusta seisominen: 9 - Huono suoritus. Della tuli muutaman askeleen käskyn jälkeen ja haisteli maata??? Lisäksi liikkui, kun menin sen taakse, sekä ääniä tuli lähdössä ja istuessa.
Kaukot: 8,5 - Nääkin huonot. Haisteli jo perusasennossa ja jatkoi haistelua maassa. Ei noussut ekalla toisessa istumisessa, eikä mennyt kunnolla viimeisellä vaihdolla maahan. Ja ääni vielä perusasennossa.
Merkinkierto: 7 - Tosi ruma. Della oli jo ihan paineissa ja keräsi kierrokset jo siitä, kun annoin bongauskäskyn. Lähti vasta toisella käskyllä haukkuen, jatkoi haukkumista kierrossa ja kun tuli perusasentoon. Huoh.
Kokonaisvaikutus: 8 - Tuomari kehui lähes jokaista liikettä ja piti Dellan terävyydestä. Ysin yhteistyöstä antoi ääntelyn vuoksi kasin. 

Yhteensä 242,5p, AVO2

Jos siis paikkis olisi onnistunut, oltaisiin saatu viimeinen ykköstulos. Harmitti kyllä todella paljon kokeen jälkeen, eikä vaan paikkiksen takia, vaan myös, koska tunsin ettei Dellalla ollut kivaa kehässä. Kehän aikana sen ahdistus vain paheni ja lopussa se näkyikin haisteluna ja normaalia pahempana ääntelynä. Uskon, että viime kokeen tapahtumat vaikuttivat tähän paljon, koska aikaisemmin se ei ole ollut hermostunut kehässä. Della kun on herkkä koira ja kaikki tälläiset ikävät kokemukset vaikuttaa siihen. Viime kokeessa se tunsi mun ahdistuneisuuden ja tyytymättömyyden kehässä, kun se ei itse pystynyt suorittamaan haluamallani tasolla. Sille jäi kokeesta hermostunut fiilis, joka sitten tarttua tähänkin kokeeseen. Jotenkin pitäisi siis saada Dellalle taas hyvä itseluottamus kokeisiin niin, että se pystyisi olemaan rento oma itsensä.
Siirtymiä ollaan treenattu paljon ja se kyllä näkyi! Suurin osa todella kivoja, kun Della pysyi hyvin kontaktissa. Lähdöissä ei ollut niin paljon ääntelyä kuin yleensä, joka oli myös hyvä. Jotain kehitystä on siis tapahtunut!

_SAM4257
Rento fiilis vielä ennen kehiä!
Todennäköisesti edessä on nyt koetauko, jotta saisin Dellalle taas paremman fiiliksen ihan vaan koetreeneissä. En halua viedä sitä kokeisiin, jos sitä vaan ahdistaa ja hermostuttaa kehässä. Vähän oon miettinyt, että katseltaisiin kokeita vasta sitten, kun meidän voittajan liikkeet on kasassa. Sitten ainakin saataisiin taas kokeisiin tuntuma, eikä tulisi pitkiä koetaukoja. Mutta katsotaan nyt, miten treenit lähtee kulkemaan.

4.7.2017

Ei tänne joka päivä synny uusii Laineita

Vähän kisakuulumisia pitkästä aikaa. Ollaan käyty niin agikisoissa kuin tokokokeessakin, hyvällä ja huonolla menestyksellä. Aloitetaan agista.
Juhannusviikolla lähdettiin Annikan kanssa TamSKin iltakisoihin niin, että molemmat pääsi juoksemaan illan maksimin eli kolme rataa. Nomi ja Annika kiisi hienoja ratoja ja yhdeltä irtosi jopa nollavoitto luvan kera!
Meidän urakka alkoi vasta ykkösluokan vikan radan kanssa samaan aikaan. Rata oli kivanoloinen, vaikka kepit pelotti toodella paljon. Treeneissä ne ei oo onnistunut pitkään aikaan ekalla yrityksellä, joten vähän pessimistisenä lähdin radalle. Keppien lisäksi putken takaaleikkaus pelotti hieman, koska Della ei oikein irtoa eteenpäin ja näin saattaa jäädä pyörimään putken suulle. Pelon aiheet oli kuitenkin täysin turhat, nimittäin Della teki hienon nollan! Lähdettiin medeistä ekana, joten siinä oli vielä koko luokka aika jännittää meidän sijoitusta. Lopulta neljä koiraa sai meitä paremman ajan, joten yhden sijan päähän jäi meidän eka luva kakkosista. Hyvä fiilis jäi kuitenkin!
Seuraavana vuorossa sitten hypäri. Muuten aika simppeli, paitsi pitkä suora huolestutti juurikin Dellan irtoamattomuuden vuoksi. Onnistuin sitten sössimään heti alun, kun en malttanut valssin kanssa. Toinen ja viimeinen virhe tuli vikalta hypyltä, kun Della jostakin mystisestä syystä ohitti sen. Kepit kuitenkin onnistui toistamiseen, vaikka kulmakin oli hankala!! Tulokseksi siis 10.
Viimeiselle agiradalle lähdettiin jo hyvin väsyneissä tunnelmissa, kun kello oli jo yli kymmenen. Rata oli myös kiva, paitsi puomi-putki-erottelu hieman pelotti, kun ei olla sitä kauheasti tehty. Päätin sitten ottaa Dellan todella tiukasti hypyn jälkeen ja viime hetkellä sain sen työnnettyä puomille. Kepit onnistui jälleen (?!), joten nollana päästiin maaliin! Sitten oli taas aika jännittää muiden suorituksia. Monet ohjaajat luottivat koiraansa vähän liikaa putki-puomi-erottelussa, joten koiria sujahti puomin sijasta putkeen yksi toisensa jälkeen. Lopulta radalta suoriutui puhtaasti vain kolme koirakkoa, joten meille napsahti eka luva kakkosista ja vielä voiton kera! Oli kyllä niin hyvä fiilis! :) Alla video radoista.



Dellan etenemät radoilla oli 3,5m/s luokkaa, joten jos jatkossa meinaa pärjätä, on saatava aikaa vielä supistettua pois. Ensimmäisenä pitäisi keksiä kontakteille jotain, kun ne on todella hitaat. Sitten vielä jos itsekin juoksisin radalla kunnolla niin Dellakin tulisi nopeammin perässä. Treeniä treeniä!

29.6. lähdettiin sitten kokeilemaan sitä viimeistä avo1-tulosta. Ollaan nyt jonkun aikaa tehty ihan uudenlaisia treenejä, mutta niistä kerron sitten enemmän toisessa postauksessa. Tekniikka on kuitenkin toiminut todella hyvin ja lähdin hyvillä mielin kokeeseen.
Koepaikkana oli ekaa kertaa ylökkin kenttä, joten eksyttiin tietenkin matkalla sinne. Ei meinattu millään löytää koepaikalle ja kun viimein löydettiin, oltiin todella myöhässä. Järjestäjät päättivät aloittaa avoimen heti alokkaan palkintojenjaon jälkeen, joten en ehtinyt valmistella Dellaa kehään kuin pikaisilla pallon heitoilla ja muutamalla jäävällä. Ja eihän siinä sitten hyvin käynyt, video puhukoot puolestaan (just ja just kehtaan edes julkaista sitä...)



Sitten selitykset mistä mun mielestä meidän kauhein koesuoritus koostui.

Seuruu: 7,5 - Alku ihan ok, mutta sitten kontakti tippui kokonaan ja peruutukseen asti seuruu oli ihan järkyttävää. Jonkun verran paikka piti, paitsi lopussa. Peruutus oli ehkä hienoin, mitä Della on tehnyt kokeessa. Tietenkin inasen ääntä, mutta ei haukahtamista. Loppuseuruu oli jopa ihan ok.
Nouto: 9 - Tää oli hyvä! Laukalla pysyi loppuun asti ja pieni ääni vain lähdössä ja loppupa:ssa.
Kaukot: 8 - Ihan hyvät, vähän ehkä jäi istumiset vajaaksi. Ruma ääni alussa ja lopussa.
Luoksari: 0 - Alkoi jo todella oudosti, kun Della kitisi maatessaan. Lähti tulemaan hyvin ja tulikin mun kohdalle hyvin, mutta sitten jotenkin Della lähti väärään suuntaan, eikä suostunut millään tulemaan vierelle. En tiedä miksi, ehkä nopeasti tullut koetilanne hämmensi sitä vaan niin paljon? Tuomari nollasi liikkeen haukkumisen takia.
Liikkeestä seisominen: 9 - Tää oli muuten hyvä, paitsi loppuhaukku...
Merkinkierto: 0 - Lähti taas hyvin, tosin haukkuen. Haukkuminen kuitenkin jatkui kokoajan, eikä Della taaskaan suostunut tulemaan perusasentoon. Della tietää, ettei se saa haukkua kierrossa ja se tekee lähes samalla tavalla treeneissä, jos lähtee haukkuen ja huomautan sitä. Tän liikkeen jälkeen tuomari sanoi, että jos haukkuminen jatkuu, niin passittaa meidät ulos kehästä. Tajusin tilanteen itsekin ja melkeinpä odotinkin noita tuomarin sanoja. Kuitenkin selkäpiitä karmaisi tuomarin sanat. Kielsin sitten siirtymässä Dellaa ihan kunnolla, kun se rupesi haukkumaan, ja oon jollain tavalla ylpeä itsestäni, että pystyin tehdä niin myös kokeessa. Della tietää, ettei se saa haukkua, joten se ei myöskään saa oppia, että koetilanteessa saa haukkua vapaasti.
Ruutu: 7,5 - Bongasi ruudun kivasti! Della meni ruutuun tosi hyvällä vauhdilla ja meni juuri oikeaan kohtaan eli viimeviikkojen treenit tuottaa tulosta! Oon tästä liikkeestä tosi onnellinen, vaikka ääntä tulikin joka välissä liikaa.
Seuraamisesta istuminen: 0 - Viime treeneissä Della on tarjonnut istumisen sijaan seisomista todella paljon, joten en yhtään yllättynyt, kun se nytkin jäi seisomaan. Tietenkin kehän jälkeen se teki istumista 100% toistoista.
Hyppy: 7,5 - Mun mielestä tää oli ihan hyvä suoritus ja ihmettelen, miten tuomari antoi noin vähän pisteitä, vrt. ruudun ääntely, josta saatiin myös 7,5p. Tuntui vähän, että tuomari oli jo niin kyllästynyt ääntelyyn, ettei pystynyt enää käsitellä Dellan liikkeitä erinäisinä osina.
Paikkis: 10 - Perusdella, ei ongelmia.
Kokonaisvaikutus: 0 - En tarkalleen muista, mitä tuomari tästä sanoi, mutta ääntelyn takia todennäkösesti nolla. Tuomari ihmetteli miten Della pysyi edes paikkiksessa hiljaa, joten tuomarilla ei vissiin ole kauheasti kokemista ylivireisistä koirista...

Yhteensä 184,5p, AVO-, sij. 2/3

Yksilökehän jälkeen olin ihan rikki ja tuntui todella pahalta sekä Dellalle epäreilulta, että vein sen kehään ilman kunnon valmisteluja. Tuomarin varoittaessa Dellan ääntelystä mietin samalla itse, että pitäisikö keskeyttää koe. Siinä vaiheessa ykköstulos oli jo lipunut käsistä, mutta halusin kuitenkin jatkaa, koska tiesin Dellan parantavan ja halusin taistella kokeen loppuun. Jos olisin lopettanut meidän kokeen siihen huonoon fiilikseen, niin seuraava koe olisi vielä vaikeampi ja kynnys mennä kokeisiin uudestaan olisi kasvanut.
Huonojen valmistelujen lisäksi kuumuus oli selvästi hankaloittava tekijä. Uskoisin, että lämpötilasta johtuen mm. Dellan seuruu näytti niin kauhealta sekä kaukot oli tosi tahmeat. Oon kuitenkin ylpee Dellasta, että se suoritti jokaisen liikkeen, eikä passivoitunut kokonaan. Lopussa se tuntui jopa petraavan.
Siirtymät oli ajoittain tosi kivat, kun Della tuli kontaktissa mukana. Ääntä tuli vielä varsinkin lähdöissä ja käännöksissä ennen liikkeen alkua. Tän treenaamista jatketaan vielä kovasti ja pysyn optimistisena, että saadaan vielä aikaan hyviä ja hiljaisia siirtymiä. 
Vaikka kokeen jälkeen oli ihan kauhea fiilis niin nyt osaan jo katsoa kokeen hyviäkin puolia. Dellan peruuttaminen ja ruutu oli parempia mitä muissa kokeissa, sekä siirtymissä oli tosi hyviä kohtia. Nyt ainakin tiedän mitä tapahtuu, jos en valmistele Dellaa kunnolla. Jatkossa siis lähdetään ajoissa koepaikalle, varsinkin jos paikka ei ole ennestään tuttu. 

Kuin ihmeen kaupalla sain meille koepaikan jo sunnuntaille oman seuran kokeesta, vaikka ilmo aika olikin loppunut jo aikoja sitten. Lähdetään nyt hakemaan hyvää koefiilistä ja ehjää, Dellan taitotason mukaista suoritusta. Niin ja tietenkin sitä viimeistä ykköstulosta!